maanantai 27. lokakuuta 2014

Tulevaisuus?

Kukaan ei meistä tiiä, mitä huominen tuo tullesaan. Siinämielesä tulevaisuus on siis meillä kaikilla hämärän peitosa. Mutta yleisesti ottaen ihmisillä on tulevaisuutta aatellen suunitelmia, tavotteita, päämääriä ja haaveita. Mää kirjaan heti ihteni tähän sakkiin mukaan, mulla on haaveita! Paljon, suuria, mahottomiakin haaveita! Oon aina tykänny haaveilla, kuvitella, miettiä ja suunitella. Mutta ongelma on se, että kaikki mun haaveet, kuvitelmat, suunitelmat ja mietteet sijottuu sinne kymmenen vuojen päähän. En oo suunitellu lähitulevaisuutta, tarkotan siis tästä parin vuojen päähän, läheskään niin tarkasti ku tulevaisuutta kymmenen vuojen päästä.

Muutama vuosi sitte, tiesin tasan tarkkaan minkälaisen talon haluan. Tiesin talon pohjapiirroksen. Tiesin, mitkä huonekalut pistän mihinki. Tiesin, että eteisen lähellä on lipasto. Tiesin minkälainen lipasto. Tiesin, mitä lipaston mikänenki laatikko pitää sisällään :D nyt ehkä suunitelmat vähä muuttunu, mutta edelleen tiiän tarkkaan, esimerkiksi sen, minkälaisen keittiön haluan omaan talooni, minkälaiset keittiökaapit, mitä kaapit sisältää jne.

Tiiän siis sen, minkälaisen talon haluan. Mutta en tiiä varsinaisesti minkä ammatin haluan, ja minkälaisen koulutuksen siihen haluan. Sen tiiän, että mitään diblomi-insinööriä minusta ei tuu vaikka maksettais, enkä mää mihinkään baariin mitään kaliaakaan lähe myymään.
Ammatinvalinta ei siinämielesä ois ees varsinaisesti vaikiaa, jos sais vaan päättää mihin mennä ja seuraavana päivänä talsia valihtemalleen työpaikalle ja alakaa tekeen töitä. Se ei ois iso ongelma. Mutta koska suutarin lapsilla ei oo kenkiä niin asia on vähä sillälailla että koulunpenkki ei oo mikään mun lempipaikkani!

Menisin paljo mielummin töihin, palkkaa tulis, työ ois kivaa, eikä tarvis vaivata pääkoppaa opettelemalla kaikki mahollinen ulkoa, alkuaineista sieniin.



Sain täsä yks päivä kuitenki, niinkö salama kirkkaalta taivaalta ajatuksen, että entäpä jos menisin kokkikouluun! Sitte, sain vielä paremman idean. Jos menisin oppisopimuksella johonki ravintolaan ja valmistuisin sitäkautta kokiksi. Ja äiti vielä pelasti ideani, ja sano että se on käytännösä jopa mahollista! Miettikää nyt, ei tarvis istua päivästä toiseen kuluttamasa koulunpenkkiä, vaan sais oikiasti, omin käsin olla kokkaamasa ja sitä kautta oppia samat asiat mitä toiset oppii sielä koulun puisella penkillä. Mainiota, hienoin älynväläykseni aikoihin!

Tykkään leipomisesta, mutta kondiktoria (menikö kirjotus oikein??) minusta ei tuu, mulla ei riitä kärsivällisyys tekehen kakkujen päälle niitä olemattoman pieniä, joskin älyttömän upeita, koristeita.

Minusta löytyy kaks luonnetta. On se luonne -no ei tuo nii nuukaa oo, vähä sinnepäin jotenki nii kyllä se passaa-, mutta sitte on myös se luonne, ku kaiken pitää olla enemmänki ku just, eikä missään tapauksesa melkein! Okei, ensimmäisenä mainittua luonnetta minusta löytyy enemmän ;D
Täsä tulee siis vastaan ongelma, miksi kondiktori ei oo mun alaani. Mutta, jos valihten alakseni kokin, oon varma siitä, että en viihy siinä ammatisa koko ikääni. Emmääjaksa, kärsivällisyyttä älyttömän vähä omistavana ihmisenä, kovin kauon samaa asiaa tehä. No, se on sen ajan murhe, jos ei kiinnosta enää kymmenen vuojen päästä kokata, nii eikait siinä oo muutako vaihtaa kouluun


Ja jos joskus hämäräsä tulevaisuuesa haluan opiskella diblomi-insinöörin maisteriksi, nii kuka mua estää? Mutta nyt, just nyt, ei oo mitään mieltä opiskella! Haluan päästä heleposti, nopiasti ja mukavasti töihin, töihin mistä tykkään ja saaja rahaa. Mää nimittäin en mee töihin josta en tykkää, se on selevää :D töisä pitää viihtyä, en aio tehä töistä samallaista pakkopullaa ku mitä koulu on.

En halua lytätä koulua ihan lyttyy, kyllä koulusa joskus on kivaa, ainaki sillon ku saa istua kemiantunnit kahtomasa sählypelejä tai jotain, toisinsanoen, koulu on kivaa sillonko ei tarvi opiskella, ja välitunnit on lempitunteja ;)
Ja kyllä mää sen ymmärrän, että me ollaan Suomesa äärettömäsä etulyöntiasemasa siitä, että meillä on koulu, mutta miksi meijän pitää pakon eesä opiskella jotain polynomien arvojen muuttamista, ku niitä tarvii koulusa, ei elämäsä. Vai kuin moni teistä on tavannu kaupan hyllyllä, maitopurkin eesä jonku polynomin, ja siinä on ite pitäny alkaa laskeen polynomin arvoa saajakses tietää, paljoko se sun haluamas maitopurkki nyt maksaakaan?
Enkä varsinaisesti usko, että kokkina olemisesakaan tarvitaan polynomien arvojen laskemistietämystä. Vai tarvitaanko?

Tottakai koulua pitää käyä, että oppii perusasiat, lukemisen ja laskemisen, niillä pärjää elämäsä melko pitkälle. Enkä mää tiiä onko siitä enkustakaan nii hillitöntä haittaa elämälle, vaikka kyllä se opiskeluvaiheesa pääkopan muistia rassaa..

Ja siitä tuliki mieleen, mulla on myös äärettömän huono muisti! Siis asiat, jotka mua ei kiinnosta, mää en muista niitä! Mutta sitte mää muistan esimerkiksi sen, että Torniosta ku tie erkanee kohti pohojosta lappia, on siinä teiden erkanemiskohasa kyltti "Kilpisjärvi 459". Ja ei, en oo kahtonu tuota mistään google mapsista. Tiiän hirvittävän monen ihmisen auton rekkarit, en numeroita, mutta kirjaimet. Muistan myös äärettömän hyvin sen, mitä joku ihminen on jollekki toiselle sanonu kolme vuotta sitte.
Mutta. Jotain enkun sanoja, emmää niitä vain osaa! Ei mee mun kaaleen, nii sitte ei mee. Ei sille vaan voi mitään, sama kuin niitä yrittää opetella ja lukia ja päntätä ja muistella, nii jos ei muista, nii niitä ei kans muista!

Okei, ehkä mää nyt vähä poikkesin aiheesta. Pääpointtina nyt oli, että jos joku tietää jotain käteviä, helppoja ja nopeita tapoja opiskella mielenkiintonen ammatti, nii kertokaa ihmeesä! Jotain, misä pitäs olla mahollisimman vähä koulusa.

Haaveilkaa ja uskokaa haaveisiinne! Unelmarikasta alkanutta viikkoa :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Lumi tekee minut höpsöksi

Nimeni on Vimpa. Olen paksun, mustan ja äärettömän lämpöisen turkin omistava suomenlapinkoira. Turkki on helteellä pelkkä kiusankappale joka haluaa mua ärsyttää ylenpalttisella kuumuuella. Sillon en jaksa tehä mitään. En jaksa raahautua edes vesikipolle juomaan. Kurjuus huipentuu saajesani kastelukannullisen kylmää vettä niskaani, mutta miten mukava ja virkeä olo sen jälkeen onkaan!

Luonteeltani oon energinen, huomionhaluinen ja äärettömän seurallinen koira. Tykkään riehumisesta, ja lelut on avainsana. Pallo erityisesti. Rapsutukset kuuluu myös ehottomasti suosikkeihini, voisin maata pötköttää vaikka päivän jos joku rapsuttas mua.

Ja hei, oon myös kuuhullu, täydenkuun aikaan isken protestin pystyyn ja jätän ruokani syömättä. Koska olen sivistynyt ja esimerkillinen koira, en halua jättää syömättömiä ruokia kaikkien nähtäville jonka takia sovellan ja kuljetan ruokakipon joko puunoksien alle, tai peitän sen havunneulasilla. En tahdo nolata ihtiäni sillä, etten oo syöny..

Kuulo mulla on valikoiva. Mutta jos kuulenkaan sanan kana, tuun hysteeriseksi! Voi mitä herkkua, aivan parasta, kanafileet! Mun ehotonta lempparia. Niiden eesä tottelen jokaisen käskyn. Esimerkiksi meen täyttä päätä käskyn tullen häkkiin, vaikka vaihtoehtona ois lähtä lipettiin, mutta kanan takia teen mitä tahansa!

Ja yks mistä tykkään erityisesti on lumi. Tykkään talvesta. Sillon ei helle paaha kuumaan turkkiin eikä muitakaan haittatekijöitä mun nopeiden jalkojen ravijuoksuille oo. Ja ku minä päätän lähtä lumihangesa juokseen, nii muapa ei ihan heti kiinni saajakkaan ;) jos mää jotaki päätän, nii mää kans niin teen! Itsepäinen kun olen.

Ensilumen kohtaaminen on ainaista mahtavuutta! Lumi on uskollinen ystäväni. Lumen ansiosta myös turkin väriä voi sääjellä. Työntää vain nokan lumeen, tai kierii pari kierrosta lumesa ja hupsista, olen valkoinen.

Vaikka oon jo valmiiksi energinen (jonku mielestä ylienerginen, ite en sitä tunnusta..) lumi tekee minusta entistä energisemmän! Saa tulla leikkimään hippaa, tai muita juoksuleikkejä, kahtotaan kumpi voittaa ;)

Okei, emmää täälä jaksa teille kovin kauon pälättää, jos haluatte nähä minkälainen oon, tulukaa kahtoon! Mää en ymmärrä näitten teknisten laitteitten päälle ja isot tassuni on tietsikan näppäimistösä ongelma.. Hau hau ja hännänheilaus, mukavaa alkavaa viikkonloppua!

T. Vimpa <3






ja täälä on mun kamu! Sen nimi on Savu, tai joku sentapanen. Mutta se on tylsä, se on tosi tylsä, se on vain mökisä eikä se koskaan nauti lumesta! Mutta määpä nautin sitte senki eestä!

Luonto on ystäväni!

Mää oon asunu koko pienen ikäni mehtän laijalla. Joka ikkunasta näkyy mehtää. Lähin naapuri näköetäisyyttä kauempana. Katuvaloista ja asfaltoiduista teistä puhumattakaan!



nautin tästä! Nautin aivan äärettömän paljo. Oon ikionnellinen, että äiti ja iskä on päättäny pistää talon pystyyn just tähän. Nautin, ettei tarvi pukia visuja vaatteita pihalle mennesä, siltävaralta että naapuri sattuis kahtoon omasta keittiöstään. Nautin, ettei läheksään aina lenkillä käyesä tuu yhtään ketään vastaan. Nautin, ettei mun tarvi kuunnella mopopoikien rälläyksiä yö neljään asti. Nautin, että voin tehä mitä lystään, mihinaikaan lystään häiritsemättä naapurin yöunia.
Nautin myös siitä, että voin huoleti käyä hakemasa postin postilaatikosta yövaatteilla vaikka kello ois neljä iltapäivällä ;)



Se tunne on jotain aivan käsittämätöntä, ku on hermoromahuksen partaalla jonku, aivan äärettömän raivostuttavan enkuntehtävän takia, ja muut läksyt oottaa vielä pinosa tekijäänsä. Otat Vimpan talutushihnaan, talsit postilaatikolle ja lähet kohti mehtää. Se hiljasuus, se rauhallisuus, se luonnon mahtavuus! Luonnosa saa olla se ihka oma ihtensä. Luonnosa kukaan ei käske sun tehä mitään, kukaan ei vaaji sulta mitään! Luonnosa saat kävellä vaikka nurinperin, ei se ketään haittaa. Ja se mikä luonnosa on parasta, sielä ei välttämättä tarvi tehä yhtään mitään! Sielä saa vain olla.


Asia, mitä en oo ikinä ymmärtäny. Enkä ymmärrä sitä nyt. Enkä usko, että tuun koskaan sitä ymmärtäänkään, on kysymys siitä, misä kaupunkilaiset rentoutuu? 

Mää tuun niin hulluksi jo pelekästä ajatuksesta, että aamulla seittemältä herää kerrostalosa kauhiaan liikenteen meteliin ku ihmiset menee töihin. Jokapuolella vilisee autonvaloja, liikennevalojen tikitys kuuluu ikkunoiden läpi, kärsimättömät autoilijat painaa tööttiä, naapurinäiti on menettäny hermonsa ja kärsii kamalasta kiireestä viiä lapset päivähoitoon ennen töihin menoa....

Sama juttu iltapäivällä neljältä ku ihmiset tulee töistä.

Misä välisä, esimerkiksi tämä hermonsa menettäny naapurinäiti rentoutuu? Aamulla lapset kiukuttelee eikä ne syö puuroansa. Töisä on kiirepäivä. Kotona lapset on väsyneitä nukkumattomista päiväunista johtuen. Sittekö lapset on saatu yheksältä nukkumaan, ja omasa kojisa ois suhteellisen hiljasta rentoutumiselle, päättää naapurinisäntä hakata muutaman naulan seinään jotta saa ripustettua anopin antamat taulut seinälle. Muutama juoppo on löytäny tiensä johonki karaokeen. Yläkerrantäti päättää kahtua Putousta hiukan suurehkoilla volyymeilla. Yön pimeinä tunteina joku erehtyy asunnostaan ja tulee koputteleen just siihen sun asunnon oveen.

Mää sitte en todellakaan oo eläesäni kerrostalosa yhtään yötä viettäny, joten korjatkaa ihimeesä jos mun käsitys asiasta on hakoteillä :D

Päivästä toiseen aina asua siinä muutamasakymmenesä neliösä ja parin neliön parvekkeen alueella. Leikkipuisto on muutaman sajan metrin pääsä. Se, on käytännösä alue, minkä lapsi tulee oppimaan käsitteenä nimeltä oma piha. Leikkipuisto?

En ymmärrä. En todellakaan ymmärrä! Toki sen mää ymmärrän, että isoisa kaupungeisa on ehkä helpompi saaja töitä, tai ainaki oman alansa töitä koska työpaikkavaihtoehtoja on enemmän, eriasia sitte onko sielä vapaana niitä työpaikkoja. Ja toisekseen, ehkä lapsillekki on helpompi saaja päiväkoti (vai onko, en oo tämmöstäkään koskaan kokenu, mutta kuvittelisin :D ).


Tosin ehkä kaupunkilaiset on säntillisempiä ihmisiä ja ehkä ne osaa nauttia luonnosta sinne päästyään heti vuojen eestä kerralla?

Mutta mää tulisin kertakaikkisesti niin hulluksi tuommosesta elämästä että se ei ois tosikaan! Ei se oo nii vakavaa vaikka hakee postin yövaatteilla iltapäiväneljältä, mutta kuin moni kaupunkilainen on sitä testannu?


Senki mää valitettavasti ymmärrän aivan hyvin, että täälä mää en voi koko loppuikääni asua, mutta ei mua vaikituisena asukkaana kaupungin keskeisimmäsä kerrostalosakaan tulla näkemään!

Mää oon luonnonlapsi. Ei se elämä aina oo nii nuukaa ja pilikunviilaamista. Onko tuolla ny nii hirviää merkitystä vaikka unohtaisit kakusta vehnäjauhot kokonaan? Muistappahan laittaa ne ainaki enskerralla ennen ku kakku on uunisa! Eikä silläkään varsinaisesti kovin suurta haittaa oo vaikka se eilisen posti on vielä postilaatikosa. Tai läjä pyykkejä oottaa silittämistä, aina voi silittää sitämukaan ku pistää kyseisen vaatteen päälle.
Toki, emmää sitä sano, kyllä minusta se toinenki puoli löytyy että kaiken pitää olla just eikä melekeen, mutta se olokoot asia nimeltä poikkeus ;D

Mukavaa ja mielipiderikasta perjantaita kaikille!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kaikkeen sitä joutuuki

Ihimisestä on moneksi. Ja monenlaisia ihimisiä tarvitaan maailmasa. Se, mitä mää haluan isona tehä, on täysin auki. Haaveet on hulluja, mutta se mitä oikiasti haluais työkseen tehä päivästä toiseen neliänkymmenenvuojen ajan, on ihan hämärän peitosa.

Uusia aluevaltauksia oon kyllä kokeillu. Täsä pari viikkoa sitte pääsin parturoimaan isoveljelle armeijatukkaa, mutta se ei ollu mun juttuni. Tänään äiti pakotti minut lukeen Punahilkan ku erehyin kertoon etten tiiä mikä se on, se ei todellakaan ollu mun juttuni! Eilen oon tehny ruokaperinneprojektia kotsaan, se on vähä niin ja näin onko se mun juttuani. Mutta, viime sunnuntaina minusta tuntuu olin jo aika lähellä omaa juttuani.

Mää osaan ilmasta mielipiteeni just niinkö mää asian aattelen. En pahemmin hienostele. Pyydän anteeksi jos oon joskus jotain loukannu, mun sanojani ei kannata välttämättä aina ottaa nii kovin vakavasti. Jokaisella on oma mielipije. Jokaisella saa ja pitääki olla oma mielipije.

Tykkään myös paasata. Paasaaminen, valittaminen ja mielipiteen ilmasu erittäin suoraan, on yks mun ehottomasti vahvimpia osaamisiani! Se homma hoituu, tilanteesa ku tilanteesa.
Jos mua joku asia ärsyttää ylenpalttisen paljo, paasaaminen onnistuu entistä helepommin.

Löysin kesällä Yleltä vanhan jutun, urheilu-uutisen, mistäs muustakaan ku mäkihypystä ja Morgista :D juttu kerto Morgin olympialaisiin tulemisesta. Siinä jutusa oli kuva, kuvan alla oli kuvateksti josa sanottiin että kuvasa on Morgi. Ja mitä puppua! Siitä kuvasta ei saanu Morgia tekemälläkään. Ärsytti. Ärsytti ihan hirviästi. Mutta päätin kerranki pitää suuni kiinni ja olla valittamatta asiasta. Parhaani ainaki yritin.

Viime sunnuntaina, suupielet alaspäin kääntyneenä luin juttuja Morgin lopettamispäätöksestä, silmään pisti taas se samanen juttu. Juttu Morgista, juttu misä oli kuva josa väitettiin olevan Morgi. Kuka kehtaa väittää semmosta? Se ei ollu Morgi. Ei tasantarkkaan. Se oli Thomas Diethart. Eikä mikään Morgi.
Pistin Ylelle palautetta. Mutta tälläkertaa en valittanu ja paasannu, vaikka mieli ois teheny. Äiti käski kirjottaa nätisti ja ystävällisesti. Tottelin kilttinä tyttönä ja lähetin palautteeni. Menin tovi ja kävin kahtoon kyseisen uutisen Ylen sivuilta. Ja hei! Sinne oli vaihtunu kuva :D ja tälläkertaa kuvasa oli ihan itse Morgi, niinkö kuvateksti väitti :D kerranki oon saanu vaikuttaa mielipiteelläni johonki maailmanlaajuseen!

Kyseinen juttu, kera mun muutatuttamani kuvani löytyy täältä;  http://yle.fi/urheilu/morgenstern_haluaa_sotshiin_-_en_halua_urani_paattyvan_kaatumiseen/7048431


Piirtäminen ei todellakaan oo mun alaani, mutta onni on omistaa ystävä, jolla on aivan käsittämättömät piirrustustaijot! Kaunis kiitos, älyttömän kauniista kuvasta!

Mukavaa sunnuntaita kaikille!