Kysyn vain että miksi?

Kaikille on varmasti päivän selvä asia, että mää en oo äiti. Mulla ei oo lapsia. Enkä omista edes pikkusisaruksia, että oisin nähny lapsen kasvattamisen arkipäivää. En oo oikeutettu arvostelemaan kenenkään äitiyttä, enkä jakelemaan ohjeita, mutta viiimeaikoina mun silimään on pistäny ihan järkyttävä määrä ihmisiä (alaikäsiä) jotka polttaa tupakkia, vetää nuuskaa ja alkoholia. Ja tahon kysyä, että miksi?

En ala tuomihteen täsä ketään äitejä ja isejä, mutta mää mietin suuresti sitä, että miten vanhemmat voi vain kahtua vierestä jatkuvan tupakanpolton 16-vuotiaalta? Tai nuuskan käytön?

Mää en voi kertakaikkisesti vain ymmärtää, miten jotku mun ikäset on valmiita alottamaan elämänsä 16-vuotiaana tältä raiteilta, että koulusa pitää joka ikinen välkkä rampata tupakilla? Jokanen toki tekee omat päätöksensä, mutta eikö vanhemmillakaan oo keinoja estää tätä?

Jos ihiminen haluaa pilata keuhkonsa ja tuhulata hillittömän määrän rahaa siihen, että polttaa jotain harvinaisen pahalle haisevaa paperipötkyä savuna ilmaan, niin tehkööt, mutta ei alaikäsenä. Siihen asti että on täysikänen, ei mun mielestä tottavie tarvi mitään mainittuja turhuuksia. Eikä niitä tarvi kyllä elämäsä senkään jälkeen!

Ymmärrän, että nuorilla on painetta "poltan koska muutki kaverit polttaa". Mitä sitte? Jos muut kaverit on niin aattelemattomia että pilaa keuhkonsa jo ennen ku on ees täyttäny kaheksaatoista nii se on niitten asia, mutta ei siihen mukaan tarvi lähtä! Jos johonki kaveriporukkaan ei pääse ilman tupakkaa/nuuskaa/alkoholia nii sillon ne ei oo todellisia kavereita. Todellista kaveruutta ei mitata nuilla turhanpäiväsyyksillä.

Tottakai maailmasa on isompia ja vakavampiaki ongelmia mitä nuorten tupakointi, mutta mää en vain voi ymmärtää sitä. En ymmärrä sitä tapaa aikuisiltakaan, saati oman ikäsiltä nuorilta. Nuorella on elämä eesä, sitä ei pilata tuommosilla ilimanaikosuuksilla, ku kuitenki siitä josain vaiheesa haluaa päästä eroon. Kaikki tietää että tupakkaan ja nuuskaan jää koukkuun, ja kaikki haluaa siitä joskus päästä eroon, niin miksi se pitää sitte koskaan edes alottaa?

Eikä se oo millään asteella coolia! Tyypit ei oo yhtään sen kovempia tyyppejä, tai suositumpia veti ne tupakkeja tai ei. Itseasiasa, mun silmisä ihminen joka pysyy erosa kaikista näistä turhanpäiväsyyksistä, on paljo kovempi tyyppi mitä ne, jotka vetää näitä kaikkia. Ainaki semmosen ihmisen kans on paljo mukavempi viettää aikaa, ku ei tarvi haistaa tupakansavua, tai kuulla päivityksiä siitä että pitäs päästä polttamaan ja pitäs tehä sitä ja tätä ja tuota.

Kaikki tekee omat päätökset, ja kaikki elää oman elämänsä niin hyvin, tai niin huonosti ku ite tahtoo. Elämään mahtuu iloja ja suruja ilman, että niitä ite tietosesti kaikella turhalla aiheuttaa.

Mukavaa ja kaikella tapaa päihteetöntä wappua kaikille, nuorille ja aikuisille! :)

Aina se jää sunnuntaille

Tää on koomista, mutta äärettömän totta. Nauran ite omalle tyhmyyelleni ja laiskuuelleni. Oon ollu viikon tetisä, ja tää viikko on ollu aikaa kirjotta äikän aineistotekstiä. Ja kuinka ollakkaan. Koko viikko ollu aikaa, teen sen siltiki vasta viimesenä iltana. Näinhän se menee aina. Sama kuin kauon on aikaa tehä jotain, ei sitä kuitenkaan tee ennenkö on pakko. Varsinki jos kyse on minusta opiskelemasa :D

Nyt on aineistoteksti kirjotettu. Sitte pitäs tehä vielä tiistaiksi vähä kuviksen lopputyötä eteenpäin, mutta luulen että teen sen vasta huomena. Ei nyt liikaa ähkimistä ja puhkimista samalle iltaa! Eihän sitäkään oo ollu vasta ku viikko aikaa väkertää. Nyt mennään niin loppusuoraa mun pakollista kouluhistoriaani, etten tottavie jaksa enään ressata opiskeluista. Ei sillä oo enään väliä minkälaisia numeroja mistäki kokeesta tulee, päättötoikkariin ne numerot ei kuitenkaan ainakaan yhtään positiivisesti vaikuta.  (Toivon muuten ettei opo kuule koskaan mun tämänhetkistä opiskelumotiiviani....)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

#leirielämää

"On yksi nimi ylitse muiden,
yksi nimi muuttumaton.
Yksi nimi ylitse muiden,
vain yksi nimi toivomme on.
Tuo nimi josta laulan, on Jeesus.
Nimi kaunein alla auringon.."

Taas on takana yks aivan huippu viikonloppu leireilemäsä ihanien ihmisten kans. Maalaiskyläsä, syrjäsä, kaukana kaikesta, vanhasa ja ihanan lämmintunnelmaisesa Pappilasa pietty leiri antaa taas voimaa seuraavaan leiriin asti joka häämöttää jo näköpiirisä muutaman viikon pääsä.

Uusia ja vanhoja ihania lauluja, kertomuksia ja todistuksia siitä miten pieniä ihmiset ja ihmisten suunitelmat on ja turvaa siitä ettei ite tarvi huolehtia mistään.

Huumoria, rentoa meininkiä (leiriohjelmasa kerrottiin virallisen epävirallisesta ohjelmasta), naurua, iloa, lämpöä, ja jotain niin suurta ja koskettavaa mihin ei sanat eikä kuvat riitä. Ja tietenki nuotiolla paistetut vaahtokarkit! Ja jälleen savulta haiseva takki, viime leiristäkään ollu vielä kunnolla se savun haju haihtunu pois :D

Mukavaa alkavaa viikkoa! Mää otan kevyen laskun arkeen mahtavan viikonlopun jälkeen, ja lähen tettiin ensviikoksi, kelepaaaa:)

Synttärisunnuntai

Eilen oli hieno päivä (ilma) viettää synttäreitä ja matkata taas vuojella lähemmäs ikäkriisiä. Ensimmäin onnittelulaulu kavereilta heti puolenyön jälkeen anto hyvän fiiliksen alkaa nukkumaan, ja aamulla oli kiva herätä ku puhelimesa oli monta onnitteluviestiä oottamasa

Päivällä syötiin kakkua. Ja suklaata. Ja voileipäkakkua. Ja lisää minttusuklaahyytelökakkua. Synttäreitä vietetään vain kerran, sillon on lupa syyä!

Ylenpalttisen kakun ja suklaansyömisen jälkeen lähin ulos. Nauttimaan keväästä. Hiljasuuesta. Rauhasta ja yksinäisyyestä. Ai että mää tykkään! Kevään ensimmäinen pyörälenkki (se ei ollu lenkki, vaan etanamatelijan nautiskeluajelu) Kainoksi ristityllä Iskän vanhalla jopolla. Seon hieno menopeli, minkä selästä kelpaa kuunnella hiljasuuen rikkovaa linnunlaulua, ja haistaa aina yhtä ihanaa kevään hajua ja nauttia luonnosta.

"Tasan 16v sitte huusin elämäni ensihuuon :)"

Koska olin nauttimasa luonnosta ja hiljasuuesta ja rauhasta, ja koska eletään sosiaalisen median valtaista aikakautta, nii pitihän se puhelin kaivaa esiin ja ikuistaa Snapchattiin ku hetki kello tuli 18:57. Hetki jollon parkasin elämäni ensihuuon. Tosin 16vuotta takaperin.

Sää salli ja elämä hymyilee. Huhtikuusta on tulosa mahtava, projektiviikon ja leirien ja kaiken mukavan takia epäilen, että on yks hujaus ko tajuan että on vappu ja elämäni viimenen pakollinen kuukausi koulusa alkaa;

n a u t i n !

Voitettu?

Yheksän vuotta sitte opettelin koulunkäyntiä eskarisa. Siitä on aikaa, enkä kauhiasti ees muista eskariaikaani (kauhia ku ikäkriisi pukkaa..), mutta muistan jotain, mikä jätti minuun traumat.

Muistan ku itkin äitin sylisä eteisen lattialla, mahatautia potevana. Seuraava muistikuva on ku lähettiin ajamaan sairaalaan, ja ryhmisporukka tuli kävellen vastaan, mihin lie matkalla, mää olin kuitenki matkalla sairaalaan. Matkalla sairaalaan siksi, että olin mahatautisena ollu kaheksan vuorokautta syömättä ja juomatta mitään. Voin sanua, että et todellakaan oo ainut joka ei tätä usko. Mutta totta se on, kaheksan pitkää vuorokautta pieni eskarilainen sinnitteli ruokaa syömättä ja vettä juomatta.

Tästä toivuttua ja eloon jääneenä, oon pelänny, tramatisoinu, kammoksunu, iljeksyny ja ällönny mahatautia yli kaiken. Viimeset yheksän vuotta oon kiertäny mahatautiset ihimiset k a u k a a. Viimeseen yheksään vuoteen en oo ollu mahatauisa. Eikä oo montaa viikkoa ku aattelin, että ehkä minuun ei tuukkaan enään koskaan mahatautia. Ehkä mun ei tarvikkaan enään koskaan oksentaa. Ehkä mää pelkään ja kammoksun sitä ihan turhaan.

Mutta mitä vielä. Tulihan se kaunis torstai-ilta, ku kello läheni yhtätoista ja totesin ihtelleni peiliin kahtoen, että yheksään vuoteen en oo oksentanu, mutta nyt oon. Se tunne oli kamala. Järkyttävä.

Ehoton hyväpuoli täsä on se, että mokoman tauti ei kauon kestä. Eilen siivosin jo kamarin, tänään lähin käymään äitin kans viikonloppuostoksilla. Mutta edellenki oon sitämieltä, että oon ennemmin vaikka viikkon neljänkymmenenasteen kuumeesa, mitä illan mahatauisa.

Mutta näköjään kaikesta selviää. Mahatauin pelkäämisen voi voittaa, mutta sen yheksän vuotta sitte tuomia traumoja ei voi voittaa.

Ja koska oon hysteerisenä ihmisenä minimoinu pienimmäkki riskit viettää toista yötä vessanlattialla istuen, oon viimeset kaks vuorokautta syöny pelkkää jäätelöä, enkä sitäkään kehuttavan paljoa. Mutta nyt päätin syyä jotain oikiaa ruokaaki, ja mitäpämuuta ku makaronia ja tonnikalaa. Yheksän vuotta sitte äiti keitti mulle kolmea makaronia kattilasa, niistä alotettiin syöminen kaheksan päivän totaalipaaston jälkeen:) siihennähen tuo mun äsken vetämäni annos oli jättiläinen. Ja toivon että se pysyy kans sisällä!!

Pysykäähän terveenä ja viettäkää kiva viikonloppu :)