251,5 !

Viikonloppu oli historiallinen. Urheilullisesti, erityisesti mäkihypyn kannalta äärettömän historiallinen. Viikonloppuna hypättiin Norjan Vikersundin lentomäesä, maailman tämän hetken isoimmasta mäestä.

Norjalaiset on yhesä Slovenialaisten kans tunnettuja äärettömän hyvästä lentotaijosta, näisä maisa on kaks isointa lentomäkiä joista isoin tällähetkellä Norjasa. Norjalaiset on pitäny maailmanennätystä nimisään jo kauon. Kunnes tuli lauantai, vastatuuli, maailman isoin lentomäki ja puomilla istu slovenialainen Peter Prevc. Ei ollu enää kauon maailmanennätys norjalaisten nimisä. Prevc räjäytti heti semmosen pommin, hyppäämällä ensimmäisenä ihimisenä maan päällä, pystysä pysyen sukset jalasa 250metriä. Uuen kymmenluvun ja uuen maailmanennätyksen.

Peter Prevc Salpausselällä 2014

Mutta entäpäs ku tuli sunnuntai, maailman isoin lentomäki, äärettömän hyvät olosuhteet ja puomilla istuu norjalainen joka tuntee Vikersundin mäen ku omat taskunsa. Tuloksena 251,5metriä ja voin sanua, että se veti meleko sanattomaksi! Se oli aivan käsittämätön, Anders Fannemel päätti tuua maailmanennätyksen takasi norjalaisten haltuun, ja aivan käsittämättömällä tavalla kaikenlisäksi.

Nii, eikä sovi unohtaa että eräs venäläinen kokenu konkari, Dimitry Vassiliev hyppäs karsinnasa 254 metriä, mutta kaatu, täten sitä ei voitu hyväksyä uueksi mäkiennätykseksi, mutta jos Fannemelin hyppy oli jo aivan tajuton, nii miettikää siihen nyt vielä kolome ja puoli metriä lisää!

Peter Prevcin 250m hyppy täälä
Anders Fannemelin 251,5m hyppy täälä
Ja Dimitry Vassilievin kaajuttu 254m hyppy täälä

"Tämä tyttö menee kyllä armeijaan"

Siinä on lause, minkä sojan käyny Vaari on mulle monesti sanonu, eikä viimesimmästäkään kerrasta kauon oo. Mää oon kuulemma tyttö joka menee varmasti armeijaan.

Joskus ala-asteella käytiin Kajaanin varuskunnasa luokkaretkellä, sillon se älytön järjestelmällisyys ja mieletön kuri oli pienen alakoululaisen mielestä kamalan pelottavaa. Se, että joku karjuu pää punasena ja ite pitäis nöyränä totella ja tehä kaiken mitä käsketään. Ja rehellisesti sanoen, tänäpäivänä, jälkeenpäin aateltuna tuo harmittaa mua ihan älyttömästi! Sillon mua ei kiinnostanu historia, armeija eikä sojat, kaikki oli ankiaa, karua ja pelottavaa.

Ja niinkö arvata saattaa, viimevuojen heinä-joulukuu välillä meijän talosa ei juuri muusta puhuttu ku armeijasta. Siitä puhuttiin palio! Ja voin ihan rehellisesti sanua, että kaikki armeijajutut oli oikiasti tosi mielenkiintosia, niitä oli ilo kuunnella. Mutta edelleen se, ku sai kuunnella niitä järjettömyyksiä, nii välillä vähä hirvitti jos sama pitäs omalle kohalle kokia.

Toki mää ymmärrän erittäin hyvin se, että sota-aikana on pakko tehä niinkö käsketään, ja armeija on koulu tähän asiaan ja armeijasa asiat pitää tehä just niinkö käsketään, eikä melekein. Mutta se että varusmiesten terveys on vaakalaualla, on jo liikaa. Tiettyyn rajaan asti, siihen asti että varusmiesten terveys ei oo vaarasa, tää kuri ja järjettömyyksiin opetus on mun mielestä oikiasti hyvä asia, vaikka rauha-aikaa eletäänki.

Kaikki tietää että hisoria on yks maailmankaikkeuen tylsimpiä oppiaineita. Mitä ihimeen hyötyä ja kiinnostusta on opiskella mitä on tapahtunu 1600-luvulla? Joku Napoleonin hevonen kuoli, jeee, vaikuttaa paljo mun tämän hetkiseen elämään.

Aattelin tismalleen nuin ala-asteen hissasta. Ja vielä seiskan hissastaki. Vasta kasilla mulle valakeni kuin kivaa, heleppua ja hauskaa hissa on. Hissa oli koko syksyn yks ehoton lemppariaine koulusa. Se oli mielenkiintosta. Toinen maailmansota, talvisota ja jatkosota oli pääaiheina kasin syksyn hissasa. Ja se oli oikiasti mielenkiintosta! Kokeesta sain yhen elämäni parhaimmista numeroista koska motivaatio opiskeluun oli räjähysmäisen korkialla.

Aina ku luettiin, esimerkiksi nyt talvisojasta, mietein Vaaria, ajatuksia, kokemuksia ja tunteita mitä se on sotimasa miettiny, mitä sielä on tapahtunu, ja se kurjuus ja raakuus mikä sielä oli. Samalla mietein myös veliä joka oli parasta aikaa armeijasa kouluttautumasa tähän samaan touhuun, mitä toivottavasti ei enään koskaan tarvi kokea.

Mää luonnollisestikkaan en oo eläny sota-aikana. Oon onnekas lapsi, oon saanu elää koko elämäni turvallisesti ilman pelkoa siitä, että joutuu sotaorpona Ruotsiin, tai isä haavottuu rintamalla.

Viimesen puolen vuojen aikana mulle on valjennu oikiasti paljo sodan raakuuesta. Ei ne hissankirjan kuvat nyt mitään ihanaa kahtomista aina ollu, eikä ne veljen kertomat armeijajututkaan aina nii kovin mukavia ollu, mutta kuuntelin silti koska mua oikiasti kiinnosti ne.

Arvostan ihmisiä, joilla on luonnetta mennä armeijaan, kestää se kuri ja koulutus. Jos mulla ois luonnetta, voisin oikiastikki sanua että mää meen armeijaan. Toki onhan mulla vielä liki viis vuotta aikaa kerätä luonnetta. Se ois oikiasti asia minkä haluaisin kokia. Mutta mää en vain pysty siihen että pitäs tarkotuksellisesti mennä opiskeleen miten ammutaan toisia ihmisiä, mun luonnetta ei vain oo tarkotettu siihen touhuun.

Isoveljen armeija-aikana se armeija tuli käytännösä kotiin. Pariin kertaan sain sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan armeijan kirjoisa olevalta veljeltäni herätyksen armeijan tyyliin, sain nähä ne ennen kamalan rumana pitämät armeijavaatteet joitten komeutta opin arvostamaan, ne maastokuviovaateet on ihan älyttömän hienot! Maihareista puhumattakaan. Joka kerta ku veli tuli lomille, mallailin kokoa neliäkymmentäkolome tai jotain sitäluokkaa olevia maihareita jalakaani ja ihalin kuin hienot ne on. Oon kissojen ja koirien kans yrittäny netistä ehtiä armeijamaihareita, makso vaikka koko omaisuuen mutta jos jostaki löyän oikian laiset, siis tismalleen armeijamaihareitten näköset malliset ja tuntoset kengät nii mää ostan ne! Ne mää haluan. Lisäksi haluan maastokuvioiset farkut, tosin äiti ei tykkää ajatuksesta, mutta ei sen tarvikkaan tykätä :-D

Minusta on tullu todellinen armeijafani. Tiiän että armeija ei todellakaan oo mikään nössöjen paikka, se ei oo heleppo paikka, sielä pitää olla tietynlainen luonne ja mulla sitä luonnetta ei toistaseksi vielä ainakaan oo mutta ehkä se ehtii vielä tulla, mutta ei äiti sun vielä silti kannata alakaa itkeen :')

Yks asia mikä avas myöski mun silimät oli isoveljen vala. Se oli oikiasti jotain sanoinkuvaamatonta. Ne kaikki alokkaat, väsyneet silimät, nilikuttavat jalat, ja kaikilla yhtä lyhyt tukka, kaikki tismalleen saman näkösiä, samallainen kävely- ja istumatyyli, samanlainen asustus päästä varpaisiin, kirjaimellisesti.

Äiti varotti mua etukäteen että sielä laulu kans kuuluu. Ja se kuulu! Ja voin rehellisesti sanua, että se, alokkaitten laulu oli komeinta laulua mitä oon ikinä kuullu. Se oli ihan käsittämättömän hienon kuulosta, ja kyllä se kuulu ihan riittävän hyvin. Mutta oikiasti, mistään ei saa yhtä komiaa ääntä aikaseksi.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,

muistakaa, heille kallis ol´ maa.

Kertokaa, lasten lapsille lauluin,

himmetä ei muistot koskaan saa!

Tuon laulun kertosäkeeseen on kiteytetty kaikki oleellinen. Mun mielestä se työ, mitä Itsenäisen Suomen eteen on sojasa tehty, on jääny jotenki sivuun. Siitä ei puhuta, ja sitä myötä tulee tunne ettei sitä arvosteta. Mutta loppupeleisä, se työ mitä hengen uhalla on tehty vain sitä varten, että meillä on itsenäinen maa, oma kieli, vapaa ja turvallinen kotimaa, vaikuttaa jokaseen ikiseen asiaan mitä nykypäivänä teetkään. Sillä on iso merkitys sille, minkälaista elämää me saajaan nyt elää. Se työ, minkä veljet on rintamalla tehny, on korvaamattoman arvokasta, ja me jotka siitä saajaan ylpiänä nauttia, meijän pitää osata arvostaa sitä! Sitä ei saa vähätellä, siinä ei oo mitään vähättelemisen aihetta! Se, että joku on oikiasti ollu valmis taisteleen henkensä uhalla turvallisesta kotimaasta, pitää oikiasti osata arvostaa ja se pitää muistaa arkisisa tekemisisä! <3

Hyvää ja turvallista ystävänpäivää kaikille! :-)

Laina kävi kyläsä

Äänen perusteella voin sanoa hetkiäkään empimättä, että viimeöinen Laina-myrsky oli kovin myrsky mitä elämäni aikana muistan kokeneeni. Tuulenpuuskan aikaan kuulu huminaa, isoveljen kamarin ovi natisi, ikkunat helisi ja joku talon nurkka tärisi. Mietein usiampaan kertaan yön aikana että pysyyköhän nuot puut tuola ikkunan takana vai tuleeko ne ikkunasta läpi ku oksia lenteli ikkunaa vasten ja tuuli sai ainaki mun kamarin ikkunan heliseen, niinkö ois maanjäristys ollu

Ihme ja kumma, sähköt on pysyny koko yön, eikä talon päälle kaatunu ykskään puu eikä ykskään tullu ikkunasta läpi :-D

Vieläki ulkona tuuleskelee ja välillä kuuluu isojaki humahuksia, mutta ei tuo oo mitään verrattuna siihen mitä se yöllä oli. En tosiaankaan ois halunnu olla Ruotsinristeilyllä viimeyönä....

Elämää ilman röyhelöä, pitsiä ja prinsessoja

Reilu viikko sitte oltiin shoppailemasa. Näit kivan näkösen paian toisella puolella kauppaa, kävelit lähemmäs ja huomasit että siihen oli ängetty joko pitsiä, tai jotain kukkahörsötyksiä johonki kohti...

Ei oo mun juttuni. Jos nyt saan sanua rehellisen mielipiteeni, mää vihaan pitsiä, röyhelyä, prinsessavaalianpunasta, ja kaikenmaailman ylimääräsiä härpäkkeitä mitä vaatteisiin on pitäny väkipakolla saaja ängettyä.

Monestihan sitä aattelee, että tytöt tykkää vaalianpunasesta, prinsessoista, barbeista, laukuista, mekoista, hameista, röyhelöstä ja pitsistä. Ja suurimmaksi osaksi varmaan asia meneeki näin, eikä mulla nyt varsinaisesti sitä mitään vastaan oo, jos joku tuntee ihtensä onnelliseksi vaalianpunanen prinsessaröyhelömekko päällä nii kyllä se mun puolesta saa sitä pitää :-D ihan vapaasti, onhan Suomi silti vapaa maa!

Mutta. Pointtini täsä on, että mulle ei saa päälleni mitään prinsessaröyhelömekkua, ei ikinä, koskaan milloinkaan! Yksinkertasuus on se juttu, se mistä mää tykkään. Ei siihen paitaan tarvi änkiä väkipakolla sitä röyhelyä tai vaalianpunasta kukkaa ku se ois ihan yksvärisenä paljo hienompi, mun mielestä.

Mää en oo eläesäni omistanu yhtäkään ainuaa barbia. Ja hyvin oon hengisä selevinny :-D lapsena ehoton suosikki oli pikkuautot! Niillä mää ajelin -öh, myönnettäköön että vielä nelisen vuottaki sitte-, joka ilta, ne oli ihan parasta puuhaa ennen nukkuunmenua. Takan eesä oleva laatotus oli maailman paras pikkuautoilla-ajopaikka, laatan saumoista sai mahtavat tie- ja tonttirajat.

bemari etunenäsä, tietty!

Edelleenki, jos meille sattuu tulemaan pikkuväkiä kylään, oon täysillä pikkuautoleikeisä mukana! Ne on luontevia mun osaltani, toisin ku jotku prinsessaleikit. Mutta mulla on tähän myös looginen selitys minkä keksein täsä muutama kuukausi sitte.

Mää arvostan aitoja ihimisiä. Ihimisiä jokka ei edes yritä esittää mitään mitä ei oo, tai yritä näyttää jotain eriä mitä on. Jokanen ihiminen on kaunis ja arvostettu omana itsenänsä, ja mun mielestä omana ihtenä olemisen osaaminen on ihmisten parhaimpia puolia! Arvostan ihimisiä jotka on suorasanasia. Hyvänä esimerkkinä, jos joku soittaa sunnuntaiaamuna ennen kukonlaulua ja kysyy, herätinkö, miks pitää sanua puoliunesa, esittäen tekopirtiää "et ollenkaan, mää oon ollu jo kauon hereillä" kun voi suoraan sanua "kyllä iteasiasa, mutta ei se haittaa"

No, tuo oli nyt tuommonen pikku välihuomautus tähän asiaan. Mutta tuohon asiaan pohjautuu myös mun käsitys siitä, miks pikkuautot on se juttu, ja barbit pysyy kaukana mun jutusta.

Näyttääkö barbit sun mielestä ihimiseltä? Näyttääkö se siltä, miltä aito elämänilonen ihiminen oikiasa elämäsä näyttää? Entäs pikkuauto, näyttääkö se aiolta autolta millä se aito elämänilonen ihminen ajaa tyytyväisenä kauppaan?

Mun vastaukset on ei ja joo. Barbit ei näytä ihimisiltä. Okei, toki niillä on kaks kättä ja kaks jalakaa, mutta siihen se ihimisennäkösyys loppuuki. Ne on niin epäaitoja ja suoraasanoen kauneudestaan kärsivän näkösiä, ku vaan voi olla. Mutta pikkuautot. Niisä on neljä rengasta jotka pyörii ihan oikiasti. Niisä on tuulilasi, ovet, katto, pohja.. lähestulkoon kaikki mitä oikiasaki autosa. Pikkuautot antaa lapselle oikian käsityksen siitä, minkälaisia autot oikiasaki elämäsä on. Minkälainen on auto jolla iskä menee joka aamu töihin, se vastaa samantapasta ku se pikkuauto millä lapsi ajelee kotonaan sillä aikaa ku iskä on töisä.

parhaat pikkuautoni koskaan! Vähä naarmuuntunu mutta pikkujuttu..

Vaikka mää vihaanki vaalianpunasta, myönnän että mulla on pinkit toppahousut, mutta huomatkaa ero prinsessavaalianpunasen ja pinkin välillä :-D

Ja myönnän senki, että kamarista mulla löytyy isokukkanen tapetti. Kyllä. Juuri sanoin vihaavani kukkia. Ja vihaan niitä edelleen, mutta en vihaa kamarisa olevia tapetteja. Paitsiettä ehkä seuraavan kerran ku tapetoin, valihen jokku muut ku kukkatapetit.. :-D

Ja myönnettäköön nyt samalla seki, että mulla on kaapisa yks paita josa on pitsiä, tosin en oo sitä hetkeen taas käyttäny, koska en tunne sitä omaksi paijaksi :-D


Tiiän yhenki ihmisen jolla on aivan ihanat, pieniä kukkia täynnä olevat housut, ne on aivan ihanat housut, ja ne sopii tälle ihmiselle ku nenä päähän! Ja tiiän myös eräänki kaverin jolla on mooooonta pitsipaitaa (hei vain :-D) ja ne sopii tälle kaverille myöskin ku nenä päähän. Ja tiiän paljo pieniä tyttöjä jotka rakastaa yli kaiken prinsessamekkoja, ja saa ne päällään näyttämään hienoilta. Eikä siinä mitään, mun mielestä on hieno kahtua ku joku saa pitsit ja kukat ja röyhelöt näyttään yllään hienoilta, arvostan niitä ihmisiä, koska mun päälläni, ne ei tosiaan näyttäis yhtä hienoilta ku eellä mainitsemien ihmisten päällä.

Jokanen ihminen tykkää siitä mistä tykkää ja pitää päällään sitä mistä tykkää ja hyvä niin. Jatketaan samaan malliin! Mukavaa tiistaipäivää kaikille :-)