Elämäni paras viikonloppu!

Viikonloppu, joka piti sisällään paljon uusia naamoja, uusia asioita, paikkoja ja tapahtumia, viikonloppu joka tuntu kestäneen paljo kauemmin ku kaks päivää. Hyväsä tarkotuksesa. Voi sanua, suoraa sydämmestäni, hetkiäkään empimättä että viikonloppu oli ehottomasti elämäni parhain viikonloppu! Nimittäin riparin alotusviikonloppu.

Enään en ihimettele yhtään, miks facebookin seinä täyttyy kesäsin "kiitos aivan parhaasta riparista, ootte ihania <3" -päivityksistä. En yhtään. Oon miettiny aina moisia päivityksiä lukiesa, että voiko se nyt oikiasti olla jotain nii erityistä. Kaikki sitä kehuu ja kaikki siitä tykkää. Miten se on niinkö loogisesti mahollista? 

Sain perjantaina hurjan paljo tsemppiviestejä riparille, kiitos kaikille niistä, ja niisäki sanottiin että eesä on yks elämän mahtavimpia kokemuksia. Siinäki vaiheesa myönnän epäilleeni erittäin vahvasti että voiko se olla muka nii erityistä.

Mutta. Nyt voin sanua kokemuksesta että kyllä voi. Se oli aivan mahtavaa! Parasta! Huippua! Uskomatonta! 

Se sanoinkuvaamaton yhteenkuuluvuuen tunne, se että kaikki oli ku yhtä perhettä, sai olla just oma ihtensä ja sanua mitä aatteli, se ei ollu kenellekkään mikään ongelma koska kaikki teki niin. Se, että jo perjantaina vaikka puolet ihmisistä oli tyyppejä joita ei ollu koskaan ees nähny, silti tuntu että kaikki kuuluu yhteen ja kaikille pysty mennä puhuun ja kysyyn kuka on ja misä asuu. 

Se, että kaikki lähti täysillä mukaan isosten mahtaviin leikkeihin ja ohjelmiin, mihinkään ei muodostunu mitään kummallisia viien hengen toisia arvostelevia kuppikuntia, vaan yksinkertasesti kaikki oli yhtä suurta kuppikuntaa. Kaikki hyväksyttiin omana ihtenänsä. Se oli luonnollista ja aitoa, kavereitten kannustus iltaohjelmasa ei ollu teeskenneltyä, vaan se oli aitoa. Tyypit osas iloita toisen onnistumisesta vaikka ite ei oiskaan ollu välttämättä paras. 

Riparilla oppi ymmärtämään toisia ihmisiä ja toisten ihmisten tapoja toimia. Kaikki oli yhtä, ja ku siihen kuuluu 29leiriläistä, seittemän isosta, keittiön väki, ohjaajat ja papit, nii siinä on porukkaa monesta lähöstä, on eri näköstä, mallista ja muotosta mutta siitä huolimatta kaikki oli yks yhteen. 

Ja yks ihan älyttömän iso ero minkä huomasin lauantai-iltana ku iltahartauden jälkeen, ennen nukkumaan menua oli halikierros. Kaikkien oli halattava kaikkia, joten kaikkien tuli halattua jokaista tyyppiä kaks kertaa. Ja tuli sanottua semmoset vajaa kaheksankymmentä kertaa "hyvää yötä" sen halikierroksen aikana. Muttako mietein, että mitä jos koulusa ois porukka pistetty halaamaan kaikkia kaks kertaa. Kaikki tietää, että siinävaiheesa paikalta ois aika moni oppilas karannu vessaan piiloon tai saanu yhtäkkiä kamalan kuumekohtauksen tai jotain. Se ei ois onnistunu, enkä kyllä välttämättä ois itekkään siihen osallistunu :D mutta tuola, kukaan ei pistäny vastaan, näköjään se oli joku riparin yleinen perinne, eikä mulla mitään sitä vastaan ollu, yhteenkuuluvuuden tunne vaan kasvo entisestään.

Alotuksella oli yllättävän paljo ihmisiä, jotka ei tuntenu entuudestaan ketään, mutta siitä huolimatta kaikki lähti sunnuntaina itku kurkusa ja erittäin haikein mielin kotiin.

Alotukselta käteen jäi aivan ihanan mahtavia leiriläisiä ja isosia, kaikki vetäjät, huippuhienot muistot, ikimuistoset hetket, bingo, laulu nro 14, ja silmälasit ;) elämäni paras viikonloppu!