Kukaan ei meistä tiiä, mitä huominen tuo tullesaan. Siinämielesä tulevaisuus on siis meillä kaikilla hämärän peitosa. Mutta yleisesti ottaen ihmisillä on tulevaisuutta aatellen suunitelmia, tavotteita, päämääriä ja haaveita. Mää kirjaan heti ihteni tähän sakkiin mukaan, mulla on haaveita! Paljon, suuria, mahottomiakin haaveita! Oon aina tykänny haaveilla, kuvitella, miettiä ja suunitella. Mutta ongelma on se, että kaikki mun haaveet, kuvitelmat, suunitelmat ja mietteet sijottuu sinne kymmenen vuojen päähän. En oo suunitellu lähitulevaisuutta, tarkotan siis tästä parin vuojen päähän, läheskään niin tarkasti ku tulevaisuutta kymmenen vuojen päästä.
Muutama vuosi sitte, tiesin tasan tarkkaan minkälaisen talon haluan. Tiesin talon pohjapiirroksen. Tiesin, mitkä huonekalut pistän mihinki. Tiesin, että eteisen lähellä on lipasto. Tiesin minkälainen lipasto. Tiesin, mitä lipaston mikänenki laatikko pitää sisällään :D nyt ehkä suunitelmat vähä muuttunu, mutta edelleen tiiän tarkkaan, esimerkiksi sen, minkälaisen keittiön haluan omaan talooni, minkälaiset keittiökaapit, mitä kaapit sisältää jne.
Tiiän siis sen, minkälaisen talon haluan. Mutta en tiiä varsinaisesti minkä ammatin haluan, ja minkälaisen koulutuksen siihen haluan. Sen tiiän, että mitään diblomi-insinööriä minusta ei tuu vaikka maksettais, enkä mää mihinkään baariin mitään kaliaakaan lähe myymään.
Ammatinvalinta ei siinämielesä ois ees varsinaisesti vaikiaa, jos sais vaan päättää mihin mennä ja seuraavana päivänä talsia valihtemalleen työpaikalle ja alakaa tekeen töitä. Se ei ois iso ongelma. Mutta koska suutarin lapsilla ei oo kenkiä niin asia on vähä sillälailla että koulunpenkki ei oo mikään mun lempipaikkani!
Menisin paljo mielummin töihin, palkkaa tulis, työ ois kivaa, eikä tarvis vaivata pääkoppaa opettelemalla kaikki mahollinen ulkoa, alkuaineista sieniin.
Sain täsä yks päivä kuitenki, niinkö salama kirkkaalta taivaalta ajatuksen, että entäpä jos menisin kokkikouluun! Sitte, sain vielä paremman idean. Jos menisin oppisopimuksella johonki ravintolaan ja valmistuisin sitäkautta kokiksi. Ja äiti vielä pelasti ideani, ja sano että se on käytännösä jopa mahollista! Miettikää nyt, ei tarvis istua päivästä toiseen kuluttamasa koulunpenkkiä, vaan sais oikiasti, omin käsin olla kokkaamasa ja sitä kautta oppia samat asiat mitä toiset oppii sielä koulun puisella penkillä. Mainiota, hienoin älynväläykseni aikoihin!
Tykkään leipomisesta, mutta kondiktoria (menikö kirjotus oikein??) minusta ei tuu, mulla ei riitä kärsivällisyys tekehen kakkujen päälle niitä olemattoman pieniä, joskin älyttömän upeita, koristeita.
Minusta löytyy kaks luonnetta. On se luonne -no ei tuo nii nuukaa oo, vähä sinnepäin jotenki nii kyllä se passaa-, mutta sitte on myös se luonne, ku kaiken pitää olla enemmänki ku just, eikä missään tapauksesa melkein! Okei, ensimmäisenä mainittua luonnetta minusta löytyy enemmän ;D
Täsä tulee siis vastaan ongelma, miksi kondiktori ei oo mun alaani. Mutta, jos valihten alakseni kokin, oon varma siitä, että en viihy siinä ammatisa koko ikääni. Emmääjaksa, kärsivällisyyttä älyttömän vähä omistavana ihmisenä, kovin kauon samaa asiaa tehä. No, se on sen ajan murhe, jos ei kiinnosta enää kymmenen vuojen päästä kokata, nii eikait siinä oo muutako vaihtaa kouluun
Ja jos joskus hämäräsä tulevaisuuesa haluan opiskella diblomi-insinöörin maisteriksi, nii kuka mua estää? Mutta nyt, just nyt, ei oo mitään mieltä opiskella! Haluan päästä heleposti, nopiasti ja mukavasti töihin, töihin mistä tykkään ja saaja rahaa. Mää nimittäin en mee töihin josta en tykkää, se on selevää :D töisä pitää viihtyä, en aio tehä töistä samallaista pakkopullaa ku mitä koulu on.
En halua lytätä koulua ihan lyttyy, kyllä koulusa joskus on kivaa, ainaki sillon ku saa istua kemiantunnit kahtomasa sählypelejä tai jotain, toisinsanoen, koulu on kivaa sillonko ei tarvi opiskella, ja välitunnit on lempitunteja ;)
Ja kyllä mää sen ymmärrän, että me ollaan Suomesa äärettömäsä etulyöntiasemasa siitä, että meillä on koulu, mutta miksi meijän pitää pakon eesä opiskella jotain polynomien arvojen muuttamista, ku niitä tarvii koulusa, ei elämäsä. Vai kuin moni teistä on tavannu kaupan hyllyllä, maitopurkin eesä jonku polynomin, ja siinä on ite pitäny alkaa laskeen polynomin arvoa saajakses tietää, paljoko se sun haluamas maitopurkki nyt maksaakaan?
Enkä varsinaisesti usko, että kokkina olemisesakaan tarvitaan polynomien arvojen laskemistietämystä. Vai tarvitaanko?
Tottakai koulua pitää käyä, että oppii perusasiat, lukemisen ja laskemisen, niillä pärjää elämäsä melko pitkälle. Enkä mää tiiä onko siitä enkustakaan nii hillitöntä haittaa elämälle, vaikka kyllä se opiskeluvaiheesa pääkopan muistia rassaa..
Ja siitä tuliki mieleen, mulla on myös äärettömän huono muisti! Siis asiat, jotka mua ei kiinnosta, mää en muista niitä! Mutta sitte mää muistan esimerkiksi sen, että Torniosta ku tie erkanee kohti pohojosta lappia, on siinä teiden erkanemiskohasa kyltti "Kilpisjärvi 459". Ja ei, en oo kahtonu tuota mistään google mapsista. Tiiän hirvittävän monen ihmisen auton rekkarit, en numeroita, mutta kirjaimet. Muistan myös äärettömän hyvin sen, mitä joku ihminen on jollekki toiselle sanonu kolme vuotta sitte.
Mutta. Jotain enkun sanoja, emmää niitä vain osaa! Ei mee mun kaaleen, nii sitte ei mee. Ei sille vaan voi mitään, sama kuin niitä yrittää opetella ja lukia ja päntätä ja muistella, nii jos ei muista, nii niitä ei kans muista!
Okei, ehkä mää nyt vähä poikkesin aiheesta. Pääpointtina nyt oli, että jos joku tietää jotain käteviä, helppoja ja nopeita tapoja opiskella mielenkiintonen ammatti, nii kertokaa ihmeesä! Jotain, misä pitäs olla mahollisimman vähä koulusa.
Haaveilkaa ja uskokaa haaveisiinne! Unelmarikasta alkanutta viikkoa :)
