Petojen keskellä

Muistan hämärästi sen tunteen, ku ensimmäisistä karhuista näillä leveysasteilla alettiin "tosisaan" puhumaan jokunen vuosi sitten. Ensimmäinen looginen ja järjellinen ajatus oli että hui kamala. Mutta ku niitä karhuhavaintoja alako vähitellen aina vain tulemaan lisää ja lisää, en enään keksiny mitään järkevää syytä pelätä niitä. Mutta karhuhysteeria oli kaikesta huolimatta taattu. 

Kunnes tuli se kaunis kesäinen päivä, juhannuksen jälkeisellä viikolla 2014. Kaks karhua päätti tulla ihimisten ilmoille, suomeksisanoen meijän tienhaaraan. Ja se, että näin karhun omasta sängystä, ei muuttanu käsitystäni karhuista. Myönnän kyllä, että en ois sillon puoli kolmen aikaan yöllä läheteny ees autolla karhuajelulle, mutta aamuun mennesä asian kans oli sinut. Kello kulki eteenpäin omalla tahillaan ja elämä jatkuu. Karhut jatko omaa elämäänsä, luultavasti oli siinä vaiheesa jo toisella puolella Suomia. 

Mää oon alkukankeuden jälkeen ollu määrätietosesti sitä mieltä, että karhua ei tuu lenkkipolulla näkemään ja karhun pelkääminen jos joku on ihan turhaa. Keksin monta parempaa (tai no parempaa ja parempaa..) syytä mitä ihminen voi pelätä, ku karhuja. Todennäkösyys sille, että karhu lenkkipolulla vastaan tulee, on oikiasti olemattoman pieni. Suomesahan ois kohta todellinen ylipaino-ongelma jos kaikki ihmiset jättäis iltalenkit tekemättä karhujen takia :D 

Vastoin kaikkia mun yleisiä ajattelutapoja, on mun ajatus karhun kohtaamisesta se, että se on sen ajan murhe. Jos se karhu tulee vastaan, nii sitä asiaa mietitään sitte mitä tehään. Ihan samalla lailla jos lehemät osais lentää, nii lehemien lypsämiseen luultavastikki pitäs keksiä joku uus keksintö, jota mietittäis sittekun ne lehemät joskus ehkä hyväsälykysä lentäis. Mutta ei sitä murehita ennenkö ne lehemät todellaki alakaa lentämään. Samalla lailla, karhun kohtaamisen toimintatavat mietitään sitte ku se karhu todellaki tulee lenkillä vastaan. 

Se, mikä sai ihmisten karhuhysteerian laantumaan, oli sujet. Vasta susien vähäisien näköhavaintojen myötä ihmiset oivalsi sen, miten vaarattomia karhut on. 

Valehtelisin jos väittäisin, että en pelkää susia. Kyllä pelekään, mutta sama, erittäin paljon vasten mun yleisä ajattelutapoja, aattelen susista samalla lailla ku karhuista. Vaikka sujen näkeminen on todennäkösempää kuin karhun, on se siltiki vielä melko epätodennäköstä. En mää sen takia jätä Vimpaa lenkittämättä keskellä kirkasta päivää. Yö ja hämäräaika on tietenki asia erikseen. Yöllä en todellakaan lähtis mehtään hiipparoimaan, mutta yleisesti ottaenhan yöt on tarkotettu ihmisten osalta nukkumiseen, joten nou problemaa. 

Jotenki mää myös aattelen sutta hyvin paljo isoksi koiraksi. Vaikka meijän tontilta löytyy possupoikakoira Vimpa, myönnän pelekääväni isoja koiria. Silti mää jotenki kuvittelen, että jos se susi joskus ehkä hyväsälykysä sattus tulemaan luonnosa vastaan, todennäkösesti käsittelisin asian suurinpiirtein samalla lailla ku isojen, outojen, irti olevien koirien kans. Eli juoksisin karkuun. Mutta koska tiedostaisin että kyseesä on susi, jopa mun maalaisjärkeni sanoo ettei siitä ny oo mitään hyötyä. Mää en todellakaan oo mikään itseluottamusta pursuava ihminen, mutta täsä asiasa (jälleen vastoin kaikkia yleisiä mun ajattelutapoja), luotan siihen, että saan sen sujen kuriin, keinolla millä hyvänsä. Tiiän kuulostavani täysin umpipöhölöltä uhkarohkialta pikkutytöltä, mutta http://www.suurpedot.fi/lajit/susi/tuntomerkit.html -sivulta luntaten, susi painaa yleensä 20-50kg. Eli pienikokonen susi on Vimpan painonen. 

Oon tottunu riehuvaan, näykkivään, päälle hyppivään ja mitään uskomattomaan koiranretkaleeseen. (Ei, ei Vimpa oo koiranretkale, se on soma pikku pallero <3). Tiiän, että susi ja koira ei oo sama asia, ei oo sama asia jos se päälle hyppivä olio on Vimpan sijaan susi, mutta oletan sujen, niin koiralta ku se kaikella tapaa näyttääki, myös käyttäytyvän ees hivenen koirien tapaan. Jos mää saan riehuvalle tuulelle hullaantuneen Vimpan aisoihin oman kehoni avulla, miks en sais saman kokosta sutta aisoihin siksi aikaa, että hälytän kolmannella käjellä apua että pääsen karkuun? 

Tämä kaikki jos se susi ehkä joskus kenties hyväsälykysä saattais tulla luonnosa vastaan. Jos homma ei toimi, keksin jonku toisen keinon. Kiipiän vaikka puuhun tai jotain. Tosin en eläesäni oo puuhun kiivenny, että sitäki varmaan pitäs alakaa reenaamaan :D 

Voin väittää, että ainaki yks tämän jutun lukenu, nauro mielesään mun toimintasuunitelmasta sujen kohtaamisen varalle. Mutta tuskin haluatte kuulla toimintasuunitelmaa siltävaralta jos lehemät joku kaunis päivä vielä alakais lentämään. Siitäki asiasta on varmasti hyvin mielenkiintosia mielikuvia ihte kullaki, mutta todellisuuesa sitä asiaa mietitään vasta sitte ku ne siivet lehemille alakaa kasvamaan. Samalla lailla monella on varmasti mielikuvisa suunitelmia sujen tai karhun kohtaamiselle, mutta todellisuuesa se asia ratkastaan sittekö se susi tai karhu tulee vastaan. 

Tiiän, että niin karhut ku sujetki aiheuttaa vahinkoja olemasaolollansa, enkä halua kenekään työntekoa vähätellä, mutta kaatuuko jonku elämä jos kaurapellosa on karhun tassut painanu viljaa vähä lakoon? Tai jos sujen jäljet nähään kilometrin pääsä asutuksesta. Mun mielestä ei. Mutta mun on helppo huuella, ku en omista viljapeltoa, enkä oo muitakaan karhun tai sujen aiheuttamia vahinkoja henkilökohtasesti kokenu. Ymmärrän toki petovihan jos (kun) ne on oikiasti tehny jotain merkittävän isoa tuhoa, mutta ei ne jäljet josain ojan pohjalla mun ymmärtääkseni kovin pahaa tuhoa oo, eikä todellakaan hysteerian arvosia. 

Enkä määkään todellakaan susista tykkää, myönnän tykkääväni hivenen siitä, että saan sanua meijän talon ympärillä asustelevan karhuja, mutta en todellakaan nauti susien oleskelusta liian lähellä asutusta. Mutta eipä ne sujet eikä karhutkaan sillä hysteerialla täältä mihinkään katua. Elämä jatkuu, pedot jatkaa omaa elämäänsä oman aikataulunsa mukasesti, ihmiset omansa. Töihin tulee sähköpostit, lapset kulkee kouluun, kaupasta haetaan leipää jne. Loppupeleisä kaikki on siis suhteellisen tavallista:)