Elämäni toinen muutto

Mää luokittelen muutoksi kutakuinkin sen, ku sänky vaihtaa kamaria. Tämä siksi, että en oo koskaan muuttanu talosta toiseen, joten en voi sanua miltä oikia muutto mahtaa tuntua, mutta mulle tämäki kävi vallan hyvin muuttamisesta, pariin kertaan nimittäin kerkesin päivitellä mistä tätä tavaraa oikeen riittää.

Muuttomatka ei ollu mikään päätähuimaavan pitkä. Mitä nyt silmämääräsesti tästä arvioin, oisko "tietäpitkin" kaks metriä, ja "linnuntietä" parikymmentäsenttiä, riippuu kuin paksu tuo seinä tuosa välisä on, mutta koska siinä välisä on seinä, piti muutto hoitaa siis tietäpitkin.

Mää oon haaveillu tästä muutosta salaa jo ainakin kolmen vuojen ajan, aina sillon tällön iltosin unta ootellesa. Joskus haluan vallottaa isoveljen kamarin. Joskus kauon sitte tosin suunittelin, että haluan kaataa tuon väliseinän kokonaan meijän kamarien välistä pois nii saisin yhen ison huoneen, mutta se oli sillon joskus kauon sitte :D

Ja koska koko muuttoidea oli mun, oli isoveljen loogisella älyllä ajatellen mun tehtävä kaikkein isoin työ. Vaikka perjantai-iltana kuumemittari kipus 37.8 asteeseen, ei se enään lauantaina menua niin paliua haitannu, etteikö nyt yhtä muuttoa ois voinu alta pois hoitaa. Lohutuksen sanana sanon, mittasin kuumeen ennenkö aloin varsinaisiin muuttopuuhiin ja mittari kipus enään vain 36.1 asteeseen:)

Pienestä toipilaisuuesta piittaamatta mää sain tehtäväkseni tyhyjätä koko kamarini jotta velipoika saa kantaa suoraan omasta kamarista kamansa siivotuille tyhjille hyllyille. Ja tämähän toki tiesi sitä, että hetken aikaa meijän vintin aula oli harvinaisen kaunista katottavaa

vaatekaappini 

..oon itseasiasa erittäin onnekas, ettei äiti ja iskä ollu pahimman kaaoksen aikaan kotona :D

Siinävaiheesa ku mää olin saanu kamarini kutakuinki tyhyjäksi, isoveli heräs henkiin ja tuumas "joko se on niin tyhyjä että mää saa kantaa sinne tavarat". Ja se ei ollukkaan ihan niin yksinkertanen ja nopia idea mitä olin aatellu sen olevan. Mää kuvittelin että se on vain vaatepinojen siirtäminen kaapista toiseen kaappiin, mutta ajankäytön ja tuskasten huokauksien perusteella se ei ollu ihan niin yksinkertanen homma. 

Loppu hyvin kaikki hyvin, aikansa ku siihen käytti (kuus tuntia), niin hyvä siitä tuli. Kamarit on päikseen vaihettu, ja vielä kestää opetella mennä uuteen, omaan huoneeseen. Omaan huoneeseen. Nyt mää oon saanu sen huoneen, jota oon kauon halunnu. Ja oon ilonen:)

Hyvin maitto uni uuesa kamarisa, aamulla piti hetken aikaa miettiä että mikä tää homma oikein on, miks herään isoveljen kamarisa, mutta kyllä tähän tottuu :D

Muuton yhteyesä löysin myös tämän legendaarisen joululahjaksi saajun suolalampun, jonka tekee legendaariseksi se, että se oli piilotettu multa mun omaan vaatekkaappiin ennen paketointia.. 

Kymmenen vuojen ajan, mun kamarin ikkunasta näky sama maisema, maisema joka on sisältäny ainakin kaks karhuakin. Tähän uuteen maisemaan on tottuminen, autojen valot heijastuu eripaikkaan kattoa ja kuu paistaa mihin sattuu, mutta vaihtelu virkistää ja aina pitää repästä ja kokeilla jotain uutta. Myös isoveljen pitää kokeilla miltä tuntuu nukkua lilojen kukkien koristaman seinän vieresä, eikös juu?

Isoveljen sisustustaitoja vähättelemättä, tämä mun uuen kamarin lamppu on niin karmasevan hirvittävän ruma, että se on melekein jopa hieno. Ainaki se on yksinkertanen, eikä sisällä mitään ylimäärästä, ja hyvin toimii ja hyvin näkee tuolla lampulla :D 

Kissankattiki pääsi aamulla kylään, ja hämmästyksen ilmeitä riitti. Ei raukka voinu ymmärtää, mitä kummaa on tapahtunu ku yhtäkkiä isoveljen kamari, johon kissa ei ennen oo päässy, onki luvallisilla oleskelualueilla ja se sisältää MaiMan tavaroita. Eniten sitä varmaan ärsytti ku enään ei ollu lipasto ikkunan alla eikä patterin päältä nähny kunnolla ulos, mutta eiköhän tuo jonku keinon tuohonki keksi jahka hyväksyy tämän joskus mun uueksi kamariksi. 

Molempien Thomaksien nimmaritki pääsi tietenki paraati paikalle kruunaamaan uutta kamariani, jota tuntuu vielä hullulta sanua mun kamariksi.