"Tämä tyttö menee kyllä armeijaan"

Siinä on lause, minkä sojan käyny Vaari on mulle monesti sanonu, eikä viimesimmästäkään kerrasta kauon oo. Mää oon kuulemma tyttö joka menee varmasti armeijaan.

Joskus ala-asteella käytiin Kajaanin varuskunnasa luokkaretkellä, sillon se älytön järjestelmällisyys ja mieletön kuri oli pienen alakoululaisen mielestä kamalan pelottavaa. Se, että joku karjuu pää punasena ja ite pitäis nöyränä totella ja tehä kaiken mitä käsketään. Ja rehellisesti sanoen, tänäpäivänä, jälkeenpäin aateltuna tuo harmittaa mua ihan älyttömästi! Sillon mua ei kiinnostanu historia, armeija eikä sojat, kaikki oli ankiaa, karua ja pelottavaa.

Ja niinkö arvata saattaa, viimevuojen heinä-joulukuu välillä meijän talosa ei juuri muusta puhuttu ku armeijasta. Siitä puhuttiin palio! Ja voin ihan rehellisesti sanua, että kaikki armeijajutut oli oikiasti tosi mielenkiintosia, niitä oli ilo kuunnella. Mutta edelleen se, ku sai kuunnella niitä järjettömyyksiä, nii välillä vähä hirvitti jos sama pitäs omalle kohalle kokia.

Toki mää ymmärrän erittäin hyvin se, että sota-aikana on pakko tehä niinkö käsketään, ja armeija on koulu tähän asiaan ja armeijasa asiat pitää tehä just niinkö käsketään, eikä melekein. Mutta se että varusmiesten terveys on vaakalaualla, on jo liikaa. Tiettyyn rajaan asti, siihen asti että varusmiesten terveys ei oo vaarasa, tää kuri ja järjettömyyksiin opetus on mun mielestä oikiasti hyvä asia, vaikka rauha-aikaa eletäänki.

Kaikki tietää että hisoria on yks maailmankaikkeuen tylsimpiä oppiaineita. Mitä ihimeen hyötyä ja kiinnostusta on opiskella mitä on tapahtunu 1600-luvulla? Joku Napoleonin hevonen kuoli, jeee, vaikuttaa paljo mun tämän hetkiseen elämään.

Aattelin tismalleen nuin ala-asteen hissasta. Ja vielä seiskan hissastaki. Vasta kasilla mulle valakeni kuin kivaa, heleppua ja hauskaa hissa on. Hissa oli koko syksyn yks ehoton lemppariaine koulusa. Se oli mielenkiintosta. Toinen maailmansota, talvisota ja jatkosota oli pääaiheina kasin syksyn hissasa. Ja se oli oikiasti mielenkiintosta! Kokeesta sain yhen elämäni parhaimmista numeroista koska motivaatio opiskeluun oli räjähysmäisen korkialla.

Aina ku luettiin, esimerkiksi nyt talvisojasta, mietein Vaaria, ajatuksia, kokemuksia ja tunteita mitä se on sotimasa miettiny, mitä sielä on tapahtunu, ja se kurjuus ja raakuus mikä sielä oli. Samalla mietein myös veliä joka oli parasta aikaa armeijasa kouluttautumasa tähän samaan touhuun, mitä toivottavasti ei enään koskaan tarvi kokea.

Mää luonnollisestikkaan en oo eläny sota-aikana. Oon onnekas lapsi, oon saanu elää koko elämäni turvallisesti ilman pelkoa siitä, että joutuu sotaorpona Ruotsiin, tai isä haavottuu rintamalla.

Viimesen puolen vuojen aikana mulle on valjennu oikiasti paljo sodan raakuuesta. Ei ne hissankirjan kuvat nyt mitään ihanaa kahtomista aina ollu, eikä ne veljen kertomat armeijajututkaan aina nii kovin mukavia ollu, mutta kuuntelin silti koska mua oikiasti kiinnosti ne.

Arvostan ihmisiä, joilla on luonnetta mennä armeijaan, kestää se kuri ja koulutus. Jos mulla ois luonnetta, voisin oikiastikki sanua että mää meen armeijaan. Toki onhan mulla vielä liki viis vuotta aikaa kerätä luonnetta. Se ois oikiasti asia minkä haluaisin kokia. Mutta mää en vain pysty siihen että pitäs tarkotuksellisesti mennä opiskeleen miten ammutaan toisia ihmisiä, mun luonnetta ei vain oo tarkotettu siihen touhuun.

Isoveljen armeija-aikana se armeija tuli käytännösä kotiin. Pariin kertaan sain sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan armeijan kirjoisa olevalta veljeltäni herätyksen armeijan tyyliin, sain nähä ne ennen kamalan rumana pitämät armeijavaatteet joitten komeutta opin arvostamaan, ne maastokuviovaateet on ihan älyttömän hienot! Maihareista puhumattakaan. Joka kerta ku veli tuli lomille, mallailin kokoa neliäkymmentäkolome tai jotain sitäluokkaa olevia maihareita jalakaani ja ihalin kuin hienot ne on. Oon kissojen ja koirien kans yrittäny netistä ehtiä armeijamaihareita, makso vaikka koko omaisuuen mutta jos jostaki löyän oikian laiset, siis tismalleen armeijamaihareitten näköset malliset ja tuntoset kengät nii mää ostan ne! Ne mää haluan. Lisäksi haluan maastokuvioiset farkut, tosin äiti ei tykkää ajatuksesta, mutta ei sen tarvikkaan tykätä :-D

Minusta on tullu todellinen armeijafani. Tiiän että armeija ei todellakaan oo mikään nössöjen paikka, se ei oo heleppo paikka, sielä pitää olla tietynlainen luonne ja mulla sitä luonnetta ei toistaseksi vielä ainakaan oo mutta ehkä se ehtii vielä tulla, mutta ei äiti sun vielä silti kannata alakaa itkeen :')

Yks asia mikä avas myöski mun silimät oli isoveljen vala. Se oli oikiasti jotain sanoinkuvaamatonta. Ne kaikki alokkaat, väsyneet silimät, nilikuttavat jalat, ja kaikilla yhtä lyhyt tukka, kaikki tismalleen saman näkösiä, samallainen kävely- ja istumatyyli, samanlainen asustus päästä varpaisiin, kirjaimellisesti.

Äiti varotti mua etukäteen että sielä laulu kans kuuluu. Ja se kuulu! Ja voin rehellisesti sanua, että se, alokkaitten laulu oli komeinta laulua mitä oon ikinä kuullu. Se oli ihan käsittämättömän hienon kuulosta, ja kyllä se kuulu ihan riittävän hyvin. Mutta oikiasti, mistään ei saa yhtä komiaa ääntä aikaseksi.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,

muistakaa, heille kallis ol´ maa.

Kertokaa, lasten lapsille lauluin,

himmetä ei muistot koskaan saa!

Tuon laulun kertosäkeeseen on kiteytetty kaikki oleellinen. Mun mielestä se työ, mitä Itsenäisen Suomen eteen on sojasa tehty, on jääny jotenki sivuun. Siitä ei puhuta, ja sitä myötä tulee tunne ettei sitä arvosteta. Mutta loppupeleisä, se työ mitä hengen uhalla on tehty vain sitä varten, että meillä on itsenäinen maa, oma kieli, vapaa ja turvallinen kotimaa, vaikuttaa jokaseen ikiseen asiaan mitä nykypäivänä teetkään. Sillä on iso merkitys sille, minkälaista elämää me saajaan nyt elää. Se työ, minkä veljet on rintamalla tehny, on korvaamattoman arvokasta, ja me jotka siitä saajaan ylpiänä nauttia, meijän pitää osata arvostaa sitä! Sitä ei saa vähätellä, siinä ei oo mitään vähättelemisen aihetta! Se, että joku on oikiasti ollu valmis taisteleen henkensä uhalla turvallisesta kotimaasta, pitää oikiasti osata arvostaa ja se pitää muistaa arkisisa tekemisisä! <3

Hyvää ja turvallista ystävänpäivää kaikille! :-)