sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tee työtäs laulellen

Viikko ja toinenki on menny yhesä hujauksesa elämäni ensimmäisisä kesätöisä. Töisä, joitten makuun myös Vimpa pääsi yhtenä päivänä. Ankaran pomoni kans kirvestä vääntäen väännettiin kauon, mutta lopulta sain tahtoni läpi ja sain ottaa Vimpan mukaan töihin. Heh, ei se ehkä todellisuuesa ihan nuin menny ;D

Vimpan normimittasen lenkin varrelle ei osu yhtään ainutta talua. Hyväsä lykysä naapuri saattaa autolla tulla vastaan. Raukka koira ei siis näe taloja (meijän omaa kotia lukuunottamatta) pahimmasa tapauksesa kuukausiin. Mutta vähän normilenkkiä pitemmän lenkin varrelle näkyy hurjat yksi talo. Ja mietein täsä yks päivä lenkkeillesä, miks Vimpa kahtoo nii pöhölönä tätä ainokaista taloa. No ehkä siksi, että raukka koira ei näe juuri ikinä taloja, missään, koskaan, milloinkaan..



Ja tästä syystä, uskalsin vahvasti epäillä mitä tulee tapahtuun ku Vimpa viettää päivän kylillä. Mutta, koira osas todellakin yllättää, positiivisesti! Aamusta huomionkipiä koiraressu oli toki tohkeisaan ku pääsi toiselle lenkille samana aamuna, ja totta kai suuntana oli ensimmäisenä mehtä. Ja mikä riemu repes ku sanoin että nyt lähetään kuule kylälle! Touhotus ja tienvarsien nuuskinta alko. Matkan varrella tuli tutkittua monenlaista asiaa, mutta matka meni jokatapauksesa mainiosti. 

Työpaikalle tullesa sijoin Vimpan taltushihnalla hetkelliseksi puuhun ja menin piipahtamaan sisällä. Vimpa haukku kokoajan. Ja ymmärrettävästi, se jätettiin yksin täysin outoon paikkaan. Sitte tuli lauma väkiä ulos, Vimpa pääsi pitempään köyteen ja soveltu joukkoon ku nenä päähän. Se makas keskellä pihaa niinkö se ois aina sielä asunu, koko valtakunnan hallitsija -ylpeydellään. Autoista se ei perustanu mitään, eikä pihalla liikkuvista ihmisistä, vaikka ne oli koiralle hyvin outoja. Ainoastaan jos tiellä meni pyöräilijä/lenkkeilijä nii sillon Vimpa haukku, ei muuten. 

Paluumatka suju loistavasti. Vimpa ei jaksanu touhupäivän jälkeen ees haukkua vastaan tuleville autoille (mitä se tekee normaalisti aina!)

Ja voitte muuten kuvitella kuin väsyny koira meillä oli illalla! :D

etsi kuvasta väsyny koira

2 kommenttia:

  1. Sullahan on sopeutuvainen koira.Se sun työpaikkas ei varmasti ollut kaikkein rauhallisinta sorttia ja koira ei ollut moksiskaan.Hyvä Vimpa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanua että olin itekki hyvin hämmentyny ja ylpeä Vimpan hyvistä sopeutumistaijoista!

      Poista