Itävaltalaista ruokaa

Jos kotsasta saa tehtäväksi tutustua jonkun eurooppalaisen maan ruokailukulttuuriin ja valmistaa kyseisestä maasta ruokaa, ei varmaan tarvi ihmetellä että valitsin maakseni Itävallan. Suurin syy valintaani oli tämä kattaus, koska pöytään piti saaja kyseisen maan tunnelmaa;

Eikä sovi unohtaa, että kokkihatun sijaan mulla oli pääsä Morgilakki!

Se ei oo hernekeittoa vaikka siltä ehkä vähä näyttääki :D se on Itävaltalaiseen ruokakulttuuriin kuuluva alkuruoka; broileripastakeitto nallemakarooneista. Ja täytyy kyllä myöntää, että se oli huomattavasti parempaa mitä kuva antaa tuua julki, se oli nimittäin oikiasti syömisen arvosta. Ehkä teen joskus toistekki.

Grillikauden avauksen huumasa piti tietenki grillata leivitettyjä pihvejä, joitten pitäs kaiketi esittää wieninleikkeitä, grillattuja pottuja ja salaattia. Tämä toimi siis pääruokana.

Ja jos niinkö totta puhutaan nii tuo perunan kylkeen kuoliaaksi grillattu ötökkä ei kauhiasti lisänny ruokahalua..

Ruuan valmistukseen mielenkiintoa toi Englannin pikkuprinsessan julkisuuteen tuomisen odottaminen. Odottavan aika on todella pitkä! Ne kolme tuntia tabletin ääresä, Ilta-Sanomien livelähetystä sairaalan eestä kahtoen oli kyllä hyvin pitkiä, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Myös kesälomaa kannattaa oottaa. Huomena ois neljänneksviimenen maanantai!

Hyvää vappua!

Mää en oo vielä ihan varma, onko Suomalaisen työn päivänä tarkotus tehä töitä, vai rentoutua jo aiemmin tekemistään töistä mutta mää oon ainaki valinnu jälkimmäisen. Tää kuuluu sarjasa päiviin, jollon en oo tehny yhtään mitään hyödyllistä tai edes vähemmän hyödyllistä. 

Vappupäivä valkeni ihanan aurinkoisena ja lämpimänä, tosin 12 celsiusasteen lämpötilaa häirihtee kova tuuli, mutta ei sen väliä, sillä kohta huudetaan; IHANAA LEIJONAT IHANAA! Hehe :D 

Vappupäivää piristi aivan ihana vesisaje! Vettä tuli sen verran reippaasti, että pienen sokerista tehyn kisimirrin hain ulkoa sisälle ettei se vain kastu, nii siinä välisä ehti itekki kastua ihan mukavasti vaikka matka ei todellakaan ovelta kissanhäkille oo mikään järisyttävän pitkä. Ja heti ku avasin ulko-oven, piti oikein pysähtyä ja nuuhkasta, nimittäin ensimmäistä kertaa tälle vuojelle, ulkona haisi aivan oikia kesä! Niin raikas, märkä ja kesäsen hajunen saje piristi ja anto uskoa siitä, että kesä ja vapaus koulusta koittaa pian! Nenäni on haistanut jo kesän, joten siihen ei voi olla enään pitkä matka.

Nii, ja tosiaanki yritin kuvata myös tätä sokerista tehtyä kisimirriä, mutta jotenki uskallan epäillä että en ehkä kovin täydellisesti onnistunu yrityksesäni... 

Mukavaa vappua kaikille!

Sääilmiöitä vaikka muille jakaa

Aurinkoista. Pilvistä. Vesisajetta. Lunta. Räntää. Rakeita. Valtavia rakeita. Sohjoa tiellä. Kesärenkaat. Taas aurinkoa. Vettä. Räntää. Aurinkoa. Rakeita. Aurinkoa. Aurinkoa ja aurinkoa.

Eilen oli harvinaisen omalaatunen päivä. Tuntu, että kaikki Suomesa "käytettävisä" olevat vuodenajat tuli nähtyä yhen päivän aikana vähintään kahteen kertaan, ja joukkoon mahtu myös muutama ylimääränenki sääilmiö, tai en tiiä ylimääränen mutta ainaki erikoinen. 

Ensin aurinko porottaa, yhtäkkiä alkaa sataa räntää ja kohta tulee valtavia rakeita, hyvä ku ei tullu auton tuulilasista läpi ja maa oli hetkesä valkonen, ja rakeet ku sulas siihen tiesi se hyvää kesärenkailla ajoilmaa kerrassaan. 

Eikä siinä vielä kaikki. Outojen sääilmioiden täyttämän päivän kruunas vielä höyryävä pelto............

Rauhallinen pitkäperjantai

Avasin silmät ekan kerran tälle aamulle 7:55, ja välittömästi nuot luvut nähtyäni, panin silimät takas kiinni. Seuraavan kerran aukasin ne vasta ku kello löi ykstoista. Epäilen vahvasti että unirytmin kääntäminen loma-aikaan on yks mun suurimpia vahvuuksia.

Operaatio unirytmi on saatu omiin uomiinsa, ensimmäinen tavote onnistuneelle pääsiäislomalle siis tehty. Loma ei oo mitään jos unirytmi ei oo loma-aikataulusaan.

Ja lomallahan pitää tietenki rentoutua. Ja seki on kyllä kiitettävästi hoijettu. Kömmein alas yheltätoista, join lasin mehua ja söin pari palaa suklaata, talsein portaat takasi ylös, painuin pehkuihin ja rupesin selevittään mitä maailmalla tapahtuu. Ei mitään erikoista erikoisempaa.

Sitte pääjyin äitin kans viettään pitkänperjantain -äiti tyttö laatuaikaa- hehe, hakemalla kissanruokaa ja kauppakassillisen kurkkupastilleja. Lähin auki oleva apsi tulvi väkiä, kassajonot oli mielettömät, tosin se oli arvattavisa, kylän ainua auki oleva kauppa..

Tullesa sain päähänpiston että käyn hakemasa ElKieltä Susiraja -kirjasarjan kakkososan. Kyllä, luit oikein. Myönnän että epäilen ihtekki omistavani jonku pahalaatusen infulenssan, oon viimesen kahen viikon aikana lukenu kaks kirjaa, joista toisen sain päätökseen eilen, ja tänään hain kyseiseen kirjaan jatko-osan. Kiitos ElKien.

Illalla lähin äitin ja Vimpan kans lenkille. Aivan ihana ilima, kruunas rennon ja laiskan päivän, lisää rentoutusta luvasa. Mikään ei yksinkertasesti rentouta paremmin ku rastaan räkätystä lukuunottamatta täysin hiljanen luonto. Ei äänen ääntä missään. Ei ristin sielua misään. Ei tarvi tehä mitään, jalat liikkuu omalla painollaan tasaseksi tamppautuneella soratiellä joka ei päästä ääntäkään askeleista.

Hiljasuus rikkoutuu. Joutsenpariskunta töräyttää ylväästi hiljasuuen rikki. Se hetki meni, ja hiljasuus tuli takasi. Rauha, hiljasuus, viilenevä ilta, mutta ei yhtään kylmä semmonen. Aivan mahtava kävelyilima! Niin kesänen, vaikka lunta oliki lähestulukoon joka paikasa näkyvillä, mutta jotenki tuli nii kesänen ilma. Ihana Suomen luonto!

Pikku nöpönenä toivottaa mukavaa pääsiäistä kaikille! :)

Elämäni paras viikonloppu!

Viikonloppu, joka piti sisällään paljon uusia naamoja, uusia asioita, paikkoja ja tapahtumia, viikonloppu joka tuntu kestäneen paljo kauemmin ku kaks päivää. Hyväsä tarkotuksesa. Voi sanua, suoraa sydämmestäni, hetkiäkään empimättä että viikonloppu oli ehottomasti elämäni parhain viikonloppu! Nimittäin riparin alotusviikonloppu.

Enään en ihimettele yhtään, miks facebookin seinä täyttyy kesäsin "kiitos aivan parhaasta riparista, ootte ihania <3" -päivityksistä. En yhtään. Oon miettiny aina moisia päivityksiä lukiesa, että voiko se nyt oikiasti olla jotain nii erityistä. Kaikki sitä kehuu ja kaikki siitä tykkää. Miten se on niinkö loogisesti mahollista? 

Sain perjantaina hurjan paljo tsemppiviestejä riparille, kiitos kaikille niistä, ja niisäki sanottiin että eesä on yks elämän mahtavimpia kokemuksia. Siinäki vaiheesa myönnän epäilleeni erittäin vahvasti että voiko se olla muka nii erityistä.

Mutta. Nyt voin sanua kokemuksesta että kyllä voi. Se oli aivan mahtavaa! Parasta! Huippua! Uskomatonta! 

Se sanoinkuvaamaton yhteenkuuluvuuen tunne, se että kaikki oli ku yhtä perhettä, sai olla just oma ihtensä ja sanua mitä aatteli, se ei ollu kenellekkään mikään ongelma koska kaikki teki niin. Se, että jo perjantaina vaikka puolet ihmisistä oli tyyppejä joita ei ollu koskaan ees nähny, silti tuntu että kaikki kuuluu yhteen ja kaikille pysty mennä puhuun ja kysyyn kuka on ja misä asuu. 

Se, että kaikki lähti täysillä mukaan isosten mahtaviin leikkeihin ja ohjelmiin, mihinkään ei muodostunu mitään kummallisia viien hengen toisia arvostelevia kuppikuntia, vaan yksinkertasesti kaikki oli yhtä suurta kuppikuntaa. Kaikki hyväksyttiin omana ihtenänsä. Se oli luonnollista ja aitoa, kavereitten kannustus iltaohjelmasa ei ollu teeskenneltyä, vaan se oli aitoa. Tyypit osas iloita toisen onnistumisesta vaikka ite ei oiskaan ollu välttämättä paras. 

Riparilla oppi ymmärtämään toisia ihmisiä ja toisten ihmisten tapoja toimia. Kaikki oli yhtä, ja ku siihen kuuluu 29leiriläistä, seittemän isosta, keittiön väki, ohjaajat ja papit, nii siinä on porukkaa monesta lähöstä, on eri näköstä, mallista ja muotosta mutta siitä huolimatta kaikki oli yks yhteen. 

Ja yks ihan älyttömän iso ero minkä huomasin lauantai-iltana ku iltahartauden jälkeen, ennen nukkumaan menua oli halikierros. Kaikkien oli halattava kaikkia, joten kaikkien tuli halattua jokaista tyyppiä kaks kertaa. Ja tuli sanottua semmoset vajaa kaheksankymmentä kertaa "hyvää yötä" sen halikierroksen aikana. Muttako mietein, että mitä jos koulusa ois porukka pistetty halaamaan kaikkia kaks kertaa. Kaikki tietää, että siinävaiheesa paikalta ois aika moni oppilas karannu vessaan piiloon tai saanu yhtäkkiä kamalan kuumekohtauksen tai jotain. Se ei ois onnistunu, enkä kyllä välttämättä ois itekkään siihen osallistunu :D mutta tuola, kukaan ei pistäny vastaan, näköjään se oli joku riparin yleinen perinne, eikä mulla mitään sitä vastaan ollu, yhteenkuuluvuuden tunne vaan kasvo entisestään.

Alotuksella oli yllättävän paljo ihmisiä, jotka ei tuntenu entuudestaan ketään, mutta siitä huolimatta kaikki lähti sunnuntaina itku kurkusa ja erittäin haikein mielin kotiin.

Alotukselta käteen jäi aivan ihanan mahtavia leiriläisiä ja isosia, kaikki vetäjät, huippuhienot muistot, ikimuistoset hetket, bingo, laulu nro 14, ja silmälasit ;) elämäni paras viikonloppu! 

251,5 !

Viikonloppu oli historiallinen. Urheilullisesti, erityisesti mäkihypyn kannalta äärettömän historiallinen. Viikonloppuna hypättiin Norjan Vikersundin lentomäesä, maailman tämän hetken isoimmasta mäestä.

Norjalaiset on yhesä Slovenialaisten kans tunnettuja äärettömän hyvästä lentotaijosta, näisä maisa on kaks isointa lentomäkiä joista isoin tällähetkellä Norjasa. Norjalaiset on pitäny maailmanennätystä nimisään jo kauon. Kunnes tuli lauantai, vastatuuli, maailman isoin lentomäki ja puomilla istu slovenialainen Peter Prevc. Ei ollu enää kauon maailmanennätys norjalaisten nimisä. Prevc räjäytti heti semmosen pommin, hyppäämällä ensimmäisenä ihimisenä maan päällä, pystysä pysyen sukset jalasa 250metriä. Uuen kymmenluvun ja uuen maailmanennätyksen.

Peter Prevc Salpausselällä 2014

Mutta entäpäs ku tuli sunnuntai, maailman isoin lentomäki, äärettömän hyvät olosuhteet ja puomilla istuu norjalainen joka tuntee Vikersundin mäen ku omat taskunsa. Tuloksena 251,5metriä ja voin sanua, että se veti meleko sanattomaksi! Se oli aivan käsittämätön, Anders Fannemel päätti tuua maailmanennätyksen takasi norjalaisten haltuun, ja aivan käsittämättömällä tavalla kaikenlisäksi.

Nii, eikä sovi unohtaa että eräs venäläinen kokenu konkari, Dimitry Vassiliev hyppäs karsinnasa 254 metriä, mutta kaatu, täten sitä ei voitu hyväksyä uueksi mäkiennätykseksi, mutta jos Fannemelin hyppy oli jo aivan tajuton, nii miettikää siihen nyt vielä kolome ja puoli metriä lisää!

Peter Prevcin 250m hyppy täälä
Anders Fannemelin 251,5m hyppy täälä
Ja Dimitry Vassilievin kaajuttu 254m hyppy täälä

"Tämä tyttö menee kyllä armeijaan"

Siinä on lause, minkä sojan käyny Vaari on mulle monesti sanonu, eikä viimesimmästäkään kerrasta kauon oo. Mää oon kuulemma tyttö joka menee varmasti armeijaan.

Joskus ala-asteella käytiin Kajaanin varuskunnasa luokkaretkellä, sillon se älytön järjestelmällisyys ja mieletön kuri oli pienen alakoululaisen mielestä kamalan pelottavaa. Se, että joku karjuu pää punasena ja ite pitäis nöyränä totella ja tehä kaiken mitä käsketään. Ja rehellisesti sanoen, tänäpäivänä, jälkeenpäin aateltuna tuo harmittaa mua ihan älyttömästi! Sillon mua ei kiinnostanu historia, armeija eikä sojat, kaikki oli ankiaa, karua ja pelottavaa.

Ja niinkö arvata saattaa, viimevuojen heinä-joulukuu välillä meijän talosa ei juuri muusta puhuttu ku armeijasta. Siitä puhuttiin palio! Ja voin ihan rehellisesti sanua, että kaikki armeijajutut oli oikiasti tosi mielenkiintosia, niitä oli ilo kuunnella. Mutta edelleen se, ku sai kuunnella niitä järjettömyyksiä, nii välillä vähä hirvitti jos sama pitäs omalle kohalle kokia.

Toki mää ymmärrän erittäin hyvin se, että sota-aikana on pakko tehä niinkö käsketään, ja armeija on koulu tähän asiaan ja armeijasa asiat pitää tehä just niinkö käsketään, eikä melekein. Mutta se että varusmiesten terveys on vaakalaualla, on jo liikaa. Tiettyyn rajaan asti, siihen asti että varusmiesten terveys ei oo vaarasa, tää kuri ja järjettömyyksiin opetus on mun mielestä oikiasti hyvä asia, vaikka rauha-aikaa eletäänki.

Kaikki tietää että hisoria on yks maailmankaikkeuen tylsimpiä oppiaineita. Mitä ihimeen hyötyä ja kiinnostusta on opiskella mitä on tapahtunu 1600-luvulla? Joku Napoleonin hevonen kuoli, jeee, vaikuttaa paljo mun tämän hetkiseen elämään.

Aattelin tismalleen nuin ala-asteen hissasta. Ja vielä seiskan hissastaki. Vasta kasilla mulle valakeni kuin kivaa, heleppua ja hauskaa hissa on. Hissa oli koko syksyn yks ehoton lemppariaine koulusa. Se oli mielenkiintosta. Toinen maailmansota, talvisota ja jatkosota oli pääaiheina kasin syksyn hissasa. Ja se oli oikiasti mielenkiintosta! Kokeesta sain yhen elämäni parhaimmista numeroista koska motivaatio opiskeluun oli räjähysmäisen korkialla.

Aina ku luettiin, esimerkiksi nyt talvisojasta, mietein Vaaria, ajatuksia, kokemuksia ja tunteita mitä se on sotimasa miettiny, mitä sielä on tapahtunu, ja se kurjuus ja raakuus mikä sielä oli. Samalla mietein myös veliä joka oli parasta aikaa armeijasa kouluttautumasa tähän samaan touhuun, mitä toivottavasti ei enään koskaan tarvi kokea.

Mää luonnollisestikkaan en oo eläny sota-aikana. Oon onnekas lapsi, oon saanu elää koko elämäni turvallisesti ilman pelkoa siitä, että joutuu sotaorpona Ruotsiin, tai isä haavottuu rintamalla.

Viimesen puolen vuojen aikana mulle on valjennu oikiasti paljo sodan raakuuesta. Ei ne hissankirjan kuvat nyt mitään ihanaa kahtomista aina ollu, eikä ne veljen kertomat armeijajututkaan aina nii kovin mukavia ollu, mutta kuuntelin silti koska mua oikiasti kiinnosti ne.

Arvostan ihmisiä, joilla on luonnetta mennä armeijaan, kestää se kuri ja koulutus. Jos mulla ois luonnetta, voisin oikiastikki sanua että mää meen armeijaan. Toki onhan mulla vielä liki viis vuotta aikaa kerätä luonnetta. Se ois oikiasti asia minkä haluaisin kokia. Mutta mää en vain pysty siihen että pitäs tarkotuksellisesti mennä opiskeleen miten ammutaan toisia ihmisiä, mun luonnetta ei vain oo tarkotettu siihen touhuun.

Isoveljen armeija-aikana se armeija tuli käytännösä kotiin. Pariin kertaan sain sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan armeijan kirjoisa olevalta veljeltäni herätyksen armeijan tyyliin, sain nähä ne ennen kamalan rumana pitämät armeijavaatteet joitten komeutta opin arvostamaan, ne maastokuviovaateet on ihan älyttömän hienot! Maihareista puhumattakaan. Joka kerta ku veli tuli lomille, mallailin kokoa neliäkymmentäkolome tai jotain sitäluokkaa olevia maihareita jalakaani ja ihalin kuin hienot ne on. Oon kissojen ja koirien kans yrittäny netistä ehtiä armeijamaihareita, makso vaikka koko omaisuuen mutta jos jostaki löyän oikian laiset, siis tismalleen armeijamaihareitten näköset malliset ja tuntoset kengät nii mää ostan ne! Ne mää haluan. Lisäksi haluan maastokuvioiset farkut, tosin äiti ei tykkää ajatuksesta, mutta ei sen tarvikkaan tykätä :-D

Minusta on tullu todellinen armeijafani. Tiiän että armeija ei todellakaan oo mikään nössöjen paikka, se ei oo heleppo paikka, sielä pitää olla tietynlainen luonne ja mulla sitä luonnetta ei toistaseksi vielä ainakaan oo mutta ehkä se ehtii vielä tulla, mutta ei äiti sun vielä silti kannata alakaa itkeen :')

Yks asia mikä avas myöski mun silimät oli isoveljen vala. Se oli oikiasti jotain sanoinkuvaamatonta. Ne kaikki alokkaat, väsyneet silimät, nilikuttavat jalat, ja kaikilla yhtä lyhyt tukka, kaikki tismalleen saman näkösiä, samallainen kävely- ja istumatyyli, samanlainen asustus päästä varpaisiin, kirjaimellisesti.

Äiti varotti mua etukäteen että sielä laulu kans kuuluu. Ja se kuulu! Ja voin rehellisesti sanua, että se, alokkaitten laulu oli komeinta laulua mitä oon ikinä kuullu. Se oli ihan käsittämättömän hienon kuulosta, ja kyllä se kuulu ihan riittävän hyvin. Mutta oikiasti, mistään ei saa yhtä komiaa ääntä aikaseksi.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,

muistakaa, heille kallis ol´ maa.

Kertokaa, lasten lapsille lauluin,

himmetä ei muistot koskaan saa!

Tuon laulun kertosäkeeseen on kiteytetty kaikki oleellinen. Mun mielestä se työ, mitä Itsenäisen Suomen eteen on sojasa tehty, on jääny jotenki sivuun. Siitä ei puhuta, ja sitä myötä tulee tunne ettei sitä arvosteta. Mutta loppupeleisä, se työ mitä hengen uhalla on tehty vain sitä varten, että meillä on itsenäinen maa, oma kieli, vapaa ja turvallinen kotimaa, vaikuttaa jokaseen ikiseen asiaan mitä nykypäivänä teetkään. Sillä on iso merkitys sille, minkälaista elämää me saajaan nyt elää. Se työ, minkä veljet on rintamalla tehny, on korvaamattoman arvokasta, ja me jotka siitä saajaan ylpiänä nauttia, meijän pitää osata arvostaa sitä! Sitä ei saa vähätellä, siinä ei oo mitään vähättelemisen aihetta! Se, että joku on oikiasti ollu valmis taisteleen henkensä uhalla turvallisesta kotimaasta, pitää oikiasti osata arvostaa ja se pitää muistaa arkisisa tekemisisä! <3

Hyvää ja turvallista ystävänpäivää kaikille! :-)