Keväthangilla

Miten ihana tuo kevätaurinko osaakaan olla! Linnut laulaa, aurinko lämmittää, Vimpa tepastelee vieresä ja saa kävellä vaihtelevalla menestyksellä kestävillä keväthangilla. Vailla määränpäätä tai aikataulua. Saa mennä miten päin tahtoo, kukaan ei kuitenkaan näe. Saa mennä yksin, vain minä ja koira. 

Aurinkolasit silmillä saa hengittää ihanan raikasta ja valosaa ilmaa sisään. Yksin. Yksin ilman, että kukaan määrää tahtia misä kävellä, tai kohtaa misä palataan takasi. Yhtäkkiä voi ihan vain pysähtyä ja nauttia, ilman että toinen kysyy "no, eikö me enään kauempana muka käyä?". Jalat vain vie. Matkaa eikä aikaa ei huomaa. Yhtäkkiä vain tajuaa olevansa paljo kauempana, mitä suunitteli. Mutta haittaako se? -ei todellakaan!

Keväthankien vaihtelevan kantavuuen myötä siirsin reittini tielle. Miten paljon iloa voi tuottaa pelkästään se, että tuijottaa kuivaa soratietä jota aurinko valaisee. Kevään pieniä, mutta samalla niin suuria iloja ja ihmeitä on ilo kahtua! Vuojesta toiseen luonto "syntyy" keväällä uuelleen, ja niin se tekee tänäkivuonna. Kesää kohti mennään ja kovaa kyytiä. En valita. Nautin.

Mukavaa palmusunnuntaita kaikille!