Elämäni paras viikonloppu!

Viikonloppu, joka piti sisällään paljon uusia naamoja, uusia asioita, paikkoja ja tapahtumia, viikonloppu joka tuntu kestäneen paljo kauemmin ku kaks päivää. Hyväsä tarkotuksesa. Voi sanua, suoraa sydämmestäni, hetkiäkään empimättä että viikonloppu oli ehottomasti elämäni parhain viikonloppu! Nimittäin riparin alotusviikonloppu.

Enään en ihimettele yhtään, miks facebookin seinä täyttyy kesäsin "kiitos aivan parhaasta riparista, ootte ihania <3" -päivityksistä. En yhtään. Oon miettiny aina moisia päivityksiä lukiesa, että voiko se nyt oikiasti olla jotain nii erityistä. Kaikki sitä kehuu ja kaikki siitä tykkää. Miten se on niinkö loogisesti mahollista? 

Sain perjantaina hurjan paljo tsemppiviestejä riparille, kiitos kaikille niistä, ja niisäki sanottiin että eesä on yks elämän mahtavimpia kokemuksia. Siinäki vaiheesa myönnän epäilleeni erittäin vahvasti että voiko se olla muka nii erityistä.

Mutta. Nyt voin sanua kokemuksesta että kyllä voi. Se oli aivan mahtavaa! Parasta! Huippua! Uskomatonta! 

Se sanoinkuvaamaton yhteenkuuluvuuen tunne, se että kaikki oli ku yhtä perhettä, sai olla just oma ihtensä ja sanua mitä aatteli, se ei ollu kenellekkään mikään ongelma koska kaikki teki niin. Se, että jo perjantaina vaikka puolet ihmisistä oli tyyppejä joita ei ollu koskaan ees nähny, silti tuntu että kaikki kuuluu yhteen ja kaikille pysty mennä puhuun ja kysyyn kuka on ja misä asuu. 

Se, että kaikki lähti täysillä mukaan isosten mahtaviin leikkeihin ja ohjelmiin, mihinkään ei muodostunu mitään kummallisia viien hengen toisia arvostelevia kuppikuntia, vaan yksinkertasesti kaikki oli yhtä suurta kuppikuntaa. Kaikki hyväksyttiin omana ihtenänsä. Se oli luonnollista ja aitoa, kavereitten kannustus iltaohjelmasa ei ollu teeskenneltyä, vaan se oli aitoa. Tyypit osas iloita toisen onnistumisesta vaikka ite ei oiskaan ollu välttämättä paras. 

Riparilla oppi ymmärtämään toisia ihmisiä ja toisten ihmisten tapoja toimia. Kaikki oli yhtä, ja ku siihen kuuluu 29leiriläistä, seittemän isosta, keittiön väki, ohjaajat ja papit, nii siinä on porukkaa monesta lähöstä, on eri näköstä, mallista ja muotosta mutta siitä huolimatta kaikki oli yks yhteen. 

Ja yks ihan älyttömän iso ero minkä huomasin lauantai-iltana ku iltahartauden jälkeen, ennen nukkumaan menua oli halikierros. Kaikkien oli halattava kaikkia, joten kaikkien tuli halattua jokaista tyyppiä kaks kertaa. Ja tuli sanottua semmoset vajaa kaheksankymmentä kertaa "hyvää yötä" sen halikierroksen aikana. Muttako mietein, että mitä jos koulusa ois porukka pistetty halaamaan kaikkia kaks kertaa. Kaikki tietää, että siinävaiheesa paikalta ois aika moni oppilas karannu vessaan piiloon tai saanu yhtäkkiä kamalan kuumekohtauksen tai jotain. Se ei ois onnistunu, enkä kyllä välttämättä ois itekkään siihen osallistunu :D mutta tuola, kukaan ei pistäny vastaan, näköjään se oli joku riparin yleinen perinne, eikä mulla mitään sitä vastaan ollu, yhteenkuuluvuuden tunne vaan kasvo entisestään.

Alotuksella oli yllättävän paljo ihmisiä, jotka ei tuntenu entuudestaan ketään, mutta siitä huolimatta kaikki lähti sunnuntaina itku kurkusa ja erittäin haikein mielin kotiin.

Alotukselta käteen jäi aivan ihanan mahtavia leiriläisiä ja isosia, kaikki vetäjät, huippuhienot muistot, ikimuistoset hetket, bingo, laulu nro 14, ja silmälasit ;) elämäni paras viikonloppu! 

251,5 !

Viikonloppu oli historiallinen. Urheilullisesti, erityisesti mäkihypyn kannalta äärettömän historiallinen. Viikonloppuna hypättiin Norjan Vikersundin lentomäesä, maailman tämän hetken isoimmasta mäestä.

Norjalaiset on yhesä Slovenialaisten kans tunnettuja äärettömän hyvästä lentotaijosta, näisä maisa on kaks isointa lentomäkiä joista isoin tällähetkellä Norjasa. Norjalaiset on pitäny maailmanennätystä nimisään jo kauon. Kunnes tuli lauantai, vastatuuli, maailman isoin lentomäki ja puomilla istu slovenialainen Peter Prevc. Ei ollu enää kauon maailmanennätys norjalaisten nimisä. Prevc räjäytti heti semmosen pommin, hyppäämällä ensimmäisenä ihimisenä maan päällä, pystysä pysyen sukset jalasa 250metriä. Uuen kymmenluvun ja uuen maailmanennätyksen.

Peter Prevc Salpausselällä 2014

Mutta entäpäs ku tuli sunnuntai, maailman isoin lentomäki, äärettömän hyvät olosuhteet ja puomilla istuu norjalainen joka tuntee Vikersundin mäen ku omat taskunsa. Tuloksena 251,5metriä ja voin sanua, että se veti meleko sanattomaksi! Se oli aivan käsittämätön, Anders Fannemel päätti tuua maailmanennätyksen takasi norjalaisten haltuun, ja aivan käsittämättömällä tavalla kaikenlisäksi.

Nii, eikä sovi unohtaa että eräs venäläinen kokenu konkari, Dimitry Vassiliev hyppäs karsinnasa 254 metriä, mutta kaatu, täten sitä ei voitu hyväksyä uueksi mäkiennätykseksi, mutta jos Fannemelin hyppy oli jo aivan tajuton, nii miettikää siihen nyt vielä kolome ja puoli metriä lisää!

Peter Prevcin 250m hyppy täälä
Anders Fannemelin 251,5m hyppy täälä
Ja Dimitry Vassilievin kaajuttu 254m hyppy täälä

"Tämä tyttö menee kyllä armeijaan"

Siinä on lause, minkä sojan käyny Vaari on mulle monesti sanonu, eikä viimesimmästäkään kerrasta kauon oo. Mää oon kuulemma tyttö joka menee varmasti armeijaan.

Joskus ala-asteella käytiin Kajaanin varuskunnasa luokkaretkellä, sillon se älytön järjestelmällisyys ja mieletön kuri oli pienen alakoululaisen mielestä kamalan pelottavaa. Se, että joku karjuu pää punasena ja ite pitäis nöyränä totella ja tehä kaiken mitä käsketään. Ja rehellisesti sanoen, tänäpäivänä, jälkeenpäin aateltuna tuo harmittaa mua ihan älyttömästi! Sillon mua ei kiinnostanu historia, armeija eikä sojat, kaikki oli ankiaa, karua ja pelottavaa.

Ja niinkö arvata saattaa, viimevuojen heinä-joulukuu välillä meijän talosa ei juuri muusta puhuttu ku armeijasta. Siitä puhuttiin palio! Ja voin ihan rehellisesti sanua, että kaikki armeijajutut oli oikiasti tosi mielenkiintosia, niitä oli ilo kuunnella. Mutta edelleen se, ku sai kuunnella niitä järjettömyyksiä, nii välillä vähä hirvitti jos sama pitäs omalle kohalle kokia.

Toki mää ymmärrän erittäin hyvin se, että sota-aikana on pakko tehä niinkö käsketään, ja armeija on koulu tähän asiaan ja armeijasa asiat pitää tehä just niinkö käsketään, eikä melekein. Mutta se että varusmiesten terveys on vaakalaualla, on jo liikaa. Tiettyyn rajaan asti, siihen asti että varusmiesten terveys ei oo vaarasa, tää kuri ja järjettömyyksiin opetus on mun mielestä oikiasti hyvä asia, vaikka rauha-aikaa eletäänki.

Kaikki tietää että hisoria on yks maailmankaikkeuen tylsimpiä oppiaineita. Mitä ihimeen hyötyä ja kiinnostusta on opiskella mitä on tapahtunu 1600-luvulla? Joku Napoleonin hevonen kuoli, jeee, vaikuttaa paljo mun tämän hetkiseen elämään.

Aattelin tismalleen nuin ala-asteen hissasta. Ja vielä seiskan hissastaki. Vasta kasilla mulle valakeni kuin kivaa, heleppua ja hauskaa hissa on. Hissa oli koko syksyn yks ehoton lemppariaine koulusa. Se oli mielenkiintosta. Toinen maailmansota, talvisota ja jatkosota oli pääaiheina kasin syksyn hissasa. Ja se oli oikiasti mielenkiintosta! Kokeesta sain yhen elämäni parhaimmista numeroista koska motivaatio opiskeluun oli räjähysmäisen korkialla.

Aina ku luettiin, esimerkiksi nyt talvisojasta, mietein Vaaria, ajatuksia, kokemuksia ja tunteita mitä se on sotimasa miettiny, mitä sielä on tapahtunu, ja se kurjuus ja raakuus mikä sielä oli. Samalla mietein myös veliä joka oli parasta aikaa armeijasa kouluttautumasa tähän samaan touhuun, mitä toivottavasti ei enään koskaan tarvi kokea.

Mää luonnollisestikkaan en oo eläny sota-aikana. Oon onnekas lapsi, oon saanu elää koko elämäni turvallisesti ilman pelkoa siitä, että joutuu sotaorpona Ruotsiin, tai isä haavottuu rintamalla.

Viimesen puolen vuojen aikana mulle on valjennu oikiasti paljo sodan raakuuesta. Ei ne hissankirjan kuvat nyt mitään ihanaa kahtomista aina ollu, eikä ne veljen kertomat armeijajututkaan aina nii kovin mukavia ollu, mutta kuuntelin silti koska mua oikiasti kiinnosti ne.

Arvostan ihmisiä, joilla on luonnetta mennä armeijaan, kestää se kuri ja koulutus. Jos mulla ois luonnetta, voisin oikiastikki sanua että mää meen armeijaan. Toki onhan mulla vielä liki viis vuotta aikaa kerätä luonnetta. Se ois oikiasti asia minkä haluaisin kokia. Mutta mää en vain pysty siihen että pitäs tarkotuksellisesti mennä opiskeleen miten ammutaan toisia ihmisiä, mun luonnetta ei vain oo tarkotettu siihen touhuun.

Isoveljen armeija-aikana se armeija tuli käytännösä kotiin. Pariin kertaan sain sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan armeijan kirjoisa olevalta veljeltäni herätyksen armeijan tyyliin, sain nähä ne ennen kamalan rumana pitämät armeijavaatteet joitten komeutta opin arvostamaan, ne maastokuviovaateet on ihan älyttömän hienot! Maihareista puhumattakaan. Joka kerta ku veli tuli lomille, mallailin kokoa neliäkymmentäkolome tai jotain sitäluokkaa olevia maihareita jalakaani ja ihalin kuin hienot ne on. Oon kissojen ja koirien kans yrittäny netistä ehtiä armeijamaihareita, makso vaikka koko omaisuuen mutta jos jostaki löyän oikian laiset, siis tismalleen armeijamaihareitten näköset malliset ja tuntoset kengät nii mää ostan ne! Ne mää haluan. Lisäksi haluan maastokuvioiset farkut, tosin äiti ei tykkää ajatuksesta, mutta ei sen tarvikkaan tykätä :-D

Minusta on tullu todellinen armeijafani. Tiiän että armeija ei todellakaan oo mikään nössöjen paikka, se ei oo heleppo paikka, sielä pitää olla tietynlainen luonne ja mulla sitä luonnetta ei toistaseksi vielä ainakaan oo mutta ehkä se ehtii vielä tulla, mutta ei äiti sun vielä silti kannata alakaa itkeen :')

Yks asia mikä avas myöski mun silimät oli isoveljen vala. Se oli oikiasti jotain sanoinkuvaamatonta. Ne kaikki alokkaat, väsyneet silimät, nilikuttavat jalat, ja kaikilla yhtä lyhyt tukka, kaikki tismalleen saman näkösiä, samallainen kävely- ja istumatyyli, samanlainen asustus päästä varpaisiin, kirjaimellisesti.

Äiti varotti mua etukäteen että sielä laulu kans kuuluu. Ja se kuulu! Ja voin rehellisesti sanua, että se, alokkaitten laulu oli komeinta laulua mitä oon ikinä kuullu. Se oli ihan käsittämättömän hienon kuulosta, ja kyllä se kuulu ihan riittävän hyvin. Mutta oikiasti, mistään ei saa yhtä komiaa ääntä aikaseksi.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,

muistakaa, heille kallis ol´ maa.

Kertokaa, lasten lapsille lauluin,

himmetä ei muistot koskaan saa!

Tuon laulun kertosäkeeseen on kiteytetty kaikki oleellinen. Mun mielestä se työ, mitä Itsenäisen Suomen eteen on sojasa tehty, on jääny jotenki sivuun. Siitä ei puhuta, ja sitä myötä tulee tunne ettei sitä arvosteta. Mutta loppupeleisä, se työ mitä hengen uhalla on tehty vain sitä varten, että meillä on itsenäinen maa, oma kieli, vapaa ja turvallinen kotimaa, vaikuttaa jokaseen ikiseen asiaan mitä nykypäivänä teetkään. Sillä on iso merkitys sille, minkälaista elämää me saajaan nyt elää. Se työ, minkä veljet on rintamalla tehny, on korvaamattoman arvokasta, ja me jotka siitä saajaan ylpiänä nauttia, meijän pitää osata arvostaa sitä! Sitä ei saa vähätellä, siinä ei oo mitään vähättelemisen aihetta! Se, että joku on oikiasti ollu valmis taisteleen henkensä uhalla turvallisesta kotimaasta, pitää oikiasti osata arvostaa ja se pitää muistaa arkisisa tekemisisä! <3

Hyvää ja turvallista ystävänpäivää kaikille! :-)

Laina kävi kyläsä

Äänen perusteella voin sanoa hetkiäkään empimättä, että viimeöinen Laina-myrsky oli kovin myrsky mitä elämäni aikana muistan kokeneeni. Tuulenpuuskan aikaan kuulu huminaa, isoveljen kamarin ovi natisi, ikkunat helisi ja joku talon nurkka tärisi. Mietein usiampaan kertaan yön aikana että pysyyköhän nuot puut tuola ikkunan takana vai tuleeko ne ikkunasta läpi ku oksia lenteli ikkunaa vasten ja tuuli sai ainaki mun kamarin ikkunan heliseen, niinkö ois maanjäristys ollu

Ihme ja kumma, sähköt on pysyny koko yön, eikä talon päälle kaatunu ykskään puu eikä ykskään tullu ikkunasta läpi :-D

Vieläki ulkona tuuleskelee ja välillä kuuluu isojaki humahuksia, mutta ei tuo oo mitään verrattuna siihen mitä se yöllä oli. En tosiaankaan ois halunnu olla Ruotsinristeilyllä viimeyönä....

Elämää ilman röyhelöä, pitsiä ja prinsessoja

Reilu viikko sitte oltiin shoppailemasa. Näit kivan näkösen paian toisella puolella kauppaa, kävelit lähemmäs ja huomasit että siihen oli ängetty joko pitsiä, tai jotain kukkahörsötyksiä johonki kohti...

Ei oo mun juttuni. Jos nyt saan sanua rehellisen mielipiteeni, mää vihaan pitsiä, röyhelyä, prinsessavaalianpunasta, ja kaikenmaailman ylimääräsiä härpäkkeitä mitä vaatteisiin on pitäny väkipakolla saaja ängettyä.

Monestihan sitä aattelee, että tytöt tykkää vaalianpunasesta, prinsessoista, barbeista, laukuista, mekoista, hameista, röyhelöstä ja pitsistä. Ja suurimmaksi osaksi varmaan asia meneeki näin, eikä mulla nyt varsinaisesti sitä mitään vastaan oo, jos joku tuntee ihtensä onnelliseksi vaalianpunanen prinsessaröyhelömekko päällä nii kyllä se mun puolesta saa sitä pitää :-D ihan vapaasti, onhan Suomi silti vapaa maa!

Mutta. Pointtini täsä on, että mulle ei saa päälleni mitään prinsessaröyhelömekkua, ei ikinä, koskaan milloinkaan! Yksinkertasuus on se juttu, se mistä mää tykkään. Ei siihen paitaan tarvi änkiä väkipakolla sitä röyhelyä tai vaalianpunasta kukkaa ku se ois ihan yksvärisenä paljo hienompi, mun mielestä.

Mää en oo eläesäni omistanu yhtäkään ainuaa barbia. Ja hyvin oon hengisä selevinny :-D lapsena ehoton suosikki oli pikkuautot! Niillä mää ajelin -öh, myönnettäköön että vielä nelisen vuottaki sitte-, joka ilta, ne oli ihan parasta puuhaa ennen nukkuunmenua. Takan eesä oleva laatotus oli maailman paras pikkuautoilla-ajopaikka, laatan saumoista sai mahtavat tie- ja tonttirajat.

bemari etunenäsä, tietty!

Edelleenki, jos meille sattuu tulemaan pikkuväkiä kylään, oon täysillä pikkuautoleikeisä mukana! Ne on luontevia mun osaltani, toisin ku jotku prinsessaleikit. Mutta mulla on tähän myös looginen selitys minkä keksein täsä muutama kuukausi sitte.

Mää arvostan aitoja ihimisiä. Ihimisiä jokka ei edes yritä esittää mitään mitä ei oo, tai yritä näyttää jotain eriä mitä on. Jokanen ihiminen on kaunis ja arvostettu omana itsenänsä, ja mun mielestä omana ihtenä olemisen osaaminen on ihmisten parhaimpia puolia! Arvostan ihimisiä jotka on suorasanasia. Hyvänä esimerkkinä, jos joku soittaa sunnuntaiaamuna ennen kukonlaulua ja kysyy, herätinkö, miks pitää sanua puoliunesa, esittäen tekopirtiää "et ollenkaan, mää oon ollu jo kauon hereillä" kun voi suoraan sanua "kyllä iteasiasa, mutta ei se haittaa"

No, tuo oli nyt tuommonen pikku välihuomautus tähän asiaan. Mutta tuohon asiaan pohjautuu myös mun käsitys siitä, miks pikkuautot on se juttu, ja barbit pysyy kaukana mun jutusta.

Näyttääkö barbit sun mielestä ihimiseltä? Näyttääkö se siltä, miltä aito elämänilonen ihiminen oikiasa elämäsä näyttää? Entäs pikkuauto, näyttääkö se aiolta autolta millä se aito elämänilonen ihminen ajaa tyytyväisenä kauppaan?

Mun vastaukset on ei ja joo. Barbit ei näytä ihimisiltä. Okei, toki niillä on kaks kättä ja kaks jalakaa, mutta siihen se ihimisennäkösyys loppuuki. Ne on niin epäaitoja ja suoraasanoen kauneudestaan kärsivän näkösiä, ku vaan voi olla. Mutta pikkuautot. Niisä on neljä rengasta jotka pyörii ihan oikiasti. Niisä on tuulilasi, ovet, katto, pohja.. lähestulkoon kaikki mitä oikiasaki autosa. Pikkuautot antaa lapselle oikian käsityksen siitä, minkälaisia autot oikiasaki elämäsä on. Minkälainen on auto jolla iskä menee joka aamu töihin, se vastaa samantapasta ku se pikkuauto millä lapsi ajelee kotonaan sillä aikaa ku iskä on töisä.

parhaat pikkuautoni koskaan! Vähä naarmuuntunu mutta pikkujuttu..

Vaikka mää vihaanki vaalianpunasta, myönnän että mulla on pinkit toppahousut, mutta huomatkaa ero prinsessavaalianpunasen ja pinkin välillä :-D

Ja myönnän senki, että kamarista mulla löytyy isokukkanen tapetti. Kyllä. Juuri sanoin vihaavani kukkia. Ja vihaan niitä edelleen, mutta en vihaa kamarisa olevia tapetteja. Paitsiettä ehkä seuraavan kerran ku tapetoin, valihen jokku muut ku kukkatapetit.. :-D

Ja myönnettäköön nyt samalla seki, että mulla on kaapisa yks paita josa on pitsiä, tosin en oo sitä hetkeen taas käyttäny, koska en tunne sitä omaksi paijaksi :-D


Tiiän yhenki ihmisen jolla on aivan ihanat, pieniä kukkia täynnä olevat housut, ne on aivan ihanat housut, ja ne sopii tälle ihmiselle ku nenä päähän! Ja tiiän myös eräänki kaverin jolla on mooooonta pitsipaitaa (hei vain :-D) ja ne sopii tälle kaverille myöskin ku nenä päähän. Ja tiiän paljo pieniä tyttöjä jotka rakastaa yli kaiken prinsessamekkoja, ja saa ne päällään näyttämään hienoilta. Eikä siinä mitään, mun mielestä on hieno kahtua ku joku saa pitsit ja kukat ja röyhelöt näyttään yllään hienoilta, arvostan niitä ihmisiä, koska mun päälläni, ne ei tosiaan näyttäis yhtä hienoilta ku eellä mainitsemien ihmisten päällä.

Jokanen ihminen tykkää siitä mistä tykkää ja pitää päällään sitä mistä tykkää ja hyvä niin. Jatketaan samaan malliin! Mukavaa tiistaipäivää kaikille :-)

Seittemännen kerran?

yritin kirjottaa yhen järkevän postauksen, nii nyt saan luvan kans jauhaa taas mäkihypystä :D

Tää on uskomatonta! Mää en voi sanoin kuvailla tätä! Mää halakian kohta liitoksistani!

Alkajaisiksi täsä ois yks aika mojova videonpätkä: http://www.katsomo.fi/?progId=428959

Toiset elää kirjoisa, toiset tykkää urheilla, juosta, käyä salilla, toiset tykkää kirppareista, mutta. Minä, yksinäinen hullu lammas; Mää elän mäkihypystä!!

Lähetään vaikka ihan tästä alkukaudesta liikkeelle. Saksa oli ylivoimanen. Itävallalla meni huonosti, tosi huonosti, ihan äärettömän huonosti. Melkein luovutin jo uskoni uskolliseen lajin hallitsijamaahan. Mutta onneks vain melkein. Vähitellen Itävaltalaiset alko löytään hommaan jonkunäkösen tolokun, alako tuleen niitä kohtuullisia Itävaltalaishyppyjä, mutta paras itävaltalaisuus vielä niistä hypyistä puuttu. Jotain siitä puuttu. Saksa oli edelleen paras.

MTVn asiantuntijakommentaattori, exhyppääjä Toni Nieminen oli varma siitä, että tänävuonna Itävaltaan ei mee mäkiviikon voittoa. Tänävuonna Itävallan kuuen peräkkäisen mäkiviikon voittoputki murretaan. Mutta mitä vielä?

Itävaltalaiset otti heti mäkiviikon ensimmäisesä kilpailusa mäkiviikon kokonaistuloksisa kaksoisjohon, oli Stefan Kraft, mäkiviikon johtajan sininen liivi päällä, ja samasesti Itävallan Michael Hayböck, maailmancupin johtajan keltanen liivi päällä!

Kisa oli eiliseen Innsbruckin kisaan asti tosi tiukkaa. Siinä oli tämä itävaltalaiskaksikko, Norjan Jacobsen ja Slovenian Prevc, ihan kärjen tuntumasa, molemmilla ei-Itävaltalaisilla oli mahollisuus mäkiviikon kokonaisvoittoon. Kunnes, Innsbruck, Itävaltalaisten mäkihyppääjien pääharjottelukeskus. Siinä, Sven Hannawaldin 13 vuotta vanha mäkiennätys, 134,5 oli "rikkoutumaton". Just kierroksen alusa T,Nieminen mainosti, että siinä on niin huikea mäkiennätys tästä mäestä että tuskin tullaan lähelle pääseen.
Ensimmäisellä kierroksella tultiin jo 133, metrin päähän mäkiennätyksestä. Just ennen kärkiviisikkoa tuulet alako pyöriin. Ootettiin, ootettiin, ootettiin. Paineet oli tornisa oleville hyppääjille kovat. Itävaltalaisyleisö huusi ja vaati onnistumista. Puomille tuli Stefan Kraft, mäkiviikon johtajan liivi päällä. Aikasemmat hyppääjät oli hypänny hirveitä hyppyjä, vastus oli kova. Kraftin on onnistuttava tai sininen liivi joutuu jonku muun päälle. Sanoin äitille, että sen on hypättävä mäkiennätys jos mielii onnistua. Kraft lähti puomilta, ja myötätuuli tuli. Melekein pistin jo silimät kiinni että se siitä toivosta, ei se voi onnistua nuin hirveisä paineisa myötätuuleen kotiyleisön eesä. Pitäs onnistua enemmän ku täydellisesti.

Kraft yllätti kaikki! Ihan postauksen alusa on video, video mäkiennätyksestä jonka Kraft hyppäs. Tuuliolot käänty just hyväksi, vaikka alku näytti haasteelliselta. Mäkiennätyksen piti olla rikkoutumaton. Hah, kuka nii väittää? Kaks ja puoli metriä yli mäkiennätyksen. Ja ero mäkiviikon kokonaistilanteesa takana oleviin vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa!

Ensimmäisellä kierroksella, Michael Hayböck epäonnistu, toisella kierroksella olin menettäny jo vähä uskon siihen. luotin Kraftiin ku kiveen. Luotin että se tekee sen, seittemännen mäkiviikon peräkkäisen voiton Itävaltaan. Hayböck tulee, tulee tosi korkialta, vastatuuleen, tasajalka alastulo tasa maalle!! Uus mäkiennätys. Taas. Metrillä pitempi ku Kraftin. 138m! Mutta, koska käsi osu maahan, luokiteltiin se kaatuneeksi, täten mäkiennätys Bergiselin mäesä on Stefan Kraftin 137m, mutta miettikää. Kolomeentoista vuoteen mäestä ei oo hypätty yli 134,5metriä, sen piti olla rikkoutumaton mäkiennätys. Joka pommitettiin kahesti rikki! Itävaltalaiset molempien takana!

Nyt Itävallalla kaksoisjohto, Kraftin ylivoima on murskaava. Itsetunto Kraftilla on mainio. Nykykunnolla, ainua mikä Kraftin voi enään käytännösä voittaa on kokonaistilanteesa toisena oleva Hayböck. Seki itävaltalainen :D

Mutta. Nykymäkihyppy on pienestä kiinni. Bischofshofenin mäki, josa voittaja ratkastaan, sopii kuulemma Kraftille enemmänki ku hyvin, mutta paineet on kestettävä, kaatua ei saa ja onnistua pitää. Pakko. Mutta Kraft hyppää samallaisesa hurmoksesa ku viimevuojen mäkiviikon voittaja Thomas Diethart. Luotan Kraftiin! Luotan, että se ei anna itävaltalaisten mäkiviikonvoittoputken hajota. Se onnistuu. Varmasti onnistuu.

Loppiaisena se nähään. Sinne asti pään on kestettävä, paineet on kestettävä, ja hyppyjen on onnistuttava. Thäts it. Muuta siihen ei vaajita :D

Jos jollekki on epäselvää, nii kertauksena; mäkiviikolla hypätään neljä kisaa. Jokaisen kisan tulokset lasketaan yhteen. Yhesäkään hypysä ei siis kärsi epäonnistua! Tänään on Bischofshofenin karsinta, huomena, loppiaisena, mäkiviikon päätöskilpailu.

Kumpi lienee paras?

Anteeksi arvokkaat lukijat. Anteeksi postausaihevalinnastani, tiiän ettei se ketään kiinnosta, mutta postaan aiheesta silti. Ja iteasiasa saatte syyttää tästä äitiä ku se alako siivuaan ja löysi parhaimman Ilta-Sanomat lehen, parempaa ei kertakaikkisesti oo, eikä varmasti tuu olemaankaan. Lupaan että seuraava postaus on jotain mäkihypyn ulkopuolelta, yritän tehä seuraavasta järkevän postauksen (huh, tulikohan luvattua liikoja....)

Siinä on kuva Ilta-Sanomien parhaimmasta painetusta lehtiliitteestä mitä on tähän päivään mennesä julkastu! Lehti on helmikuulta 2013, helmikuulta jollon maailman parhaimman mäkihyppääjän titteli siirty Suomen Matti Nykäseltä Itävallan Gregor Schlierenzauerille. Nykänen oli pitkään tilastollisesti maailman paras mäkihyppääjä, kunnes tuli Schlieri, sekotti pakkaa ja onnistu kirimään Nykäsen maailmancupin osakilpailuvoitot tasoihin, ja siitä vielä paremmaksi. Maailman paras mäkihyppääjä on siis maailmancupin osakilpailuvoittomäärillä Itävallan Gregor Schlierenzauer, ja sekös mulle vain passaa!

Moni kritisoi tuollon, helmikuusa 2013 että Nykäsen ajan mäkihyppyä ei voi vertailla Schlierin ajan mäkihyppyyn. Mutta miks muka ei vois? Mun mielipije on että niitä voi verrata keskenään, tietenki voi. Joka ikinen laji kehittyy ajan myötä, ja aina vertaillaan viime vuosituhannen saavutuksia nykypäivän saavutuksiin.

Ilta-Sanomat oli kuitenki päättäny repästä, ja kaivaa kissojen ja koirien kans 4+8 syytä sille, miksi Nykänen on edelleen se kaikkien aikojen paras mäkimies. Neljä ensimmäistä oli suurinpiirtein järkevää syytä, tähän syyhyn asti:

Ja loput kaheksan syytä oli sitte kyllä kaikkia muuta ku järkeviä. Täsä niistä muutamia älyttömimpiä:

"Nykänen on ollut naimisissa neljä kertaa. Schlierenzauer ei ole onnistunut saattamaan vihille yhtäkään naista"

"Nykänen on nimetty Suomen turhimmaksi julkkikseksi kolme kertaa. Schlierenzaueria ei kertaakaan" hmmmm, no ehkä koska Schlieri ei oo edes suomalainen :D

"Nykäsen aforismeista on koottu kaksi kirjaa. Schlierenzaueria ei tunneta suurena ajattelijana"

"Nykänen on levyttänyt kaksi täyspitkää albuumia, joista ensimmäinen myi kultaa. Schlierenzauerin laulutaidoista ei ole mitään näyttöä"

"Nykäsellä oli nimikkosiideri. Schlierenzauerin nimellä ei siideriä ole myyty"

"Nykäsen elämästä tehty elokuva Matti sai ensi-iltansa 2006. Schlierenzauerista ei ole tehty edes näytelmää"


Hmm.. Kaikki erittäin arvokkaita syitä, ja kaikki syyt on tietenki suorasa vaikutuksesa siihen miks Nykäsen pitäs edelleenki olla maailman paras mäkimies. Siihen titteliin ku vaajitaanki nämä kaikki eellä mainitut...

Mukavaa lauantai-illan jatkoa lukijoille :D